Ekstaasi

Sun kirsikkahuulet painautuu kuin tikari mun otsaan. Älä karkaa tuulen mukana.

Olet ihan lähellä. Sormenpääni tunkeutuvat melkein liian lähelle sinun pyhää ihoasi, kaikki se värinä ja oranssi minkä minussa sytytät tuntuu pyrkivän ulos kuin maanjäristys. Vasemmassa poskessasi on pientä untuvaista nukkaa, olet pehmeä ja hengität minua vasten kuin pieni lapsi. Kuljetan peukaloa leuan alla, nimetön etsii nenän kaarta. Nenänpääsi on sileä kuin harmaa aamukaste,
ja minä aion nyt liidättää meidät jonnekin ylös näillä siivillä jotka hellästi liität minuun aina uudestaan.

Korvissani humina käy kovemmaksi
ja kovemmaksi. Verta alkaa suihkuta alhaalta ylöspäin, joka puolella ahdistus ympäröi kiharrettua lahjapaperisieluani. En voi kuin käpertyä kokoon ja yrittää
niin kiireellä kuin mahdollista
yhdistää näitä palasia toisiinsa ja löytää oikeaa lukkoa avaimelle.
Punaisen tuskahuoneen keskellä koristen minä löydän viimeisen ratkaisun, viimeisen sijainnin.

Ylhäällä vesi solisee.
Istut lähteen äärellä, odottaen, hymyillen. Paitaasi on kirjoitettu linnunulosteella ''Klisee''
Ja minä tulen ja suutelen uudestaan. Sormesi ovat sirommat kuin muistin. Pujotan ne omien sormieni lomaan, nuolaisen poskesi sinistä arpea.
Verkon läpi tuulee nykyaika, autot, sähkö ja ilmastonmuutos. Minulla ei ole enää mitään, koska olen saanut kaiken. Kieltämättä rakastan sitä.