Viisaat vievät?

Koko yön olin piileskellyt hiuslakkapullossa, toivoen että joku suihkauttaisi minut ulos hienojakoisena ja hyödyllisenä ja hyväntuoksuisena. Vaan ei.

Aamuisen kadun yli juoksi ehkä komein näkemäni mies. Se heilutti kättään ja sen suu levisi virneeseen (pieni hymykuoppa vasemmassa poskessa). Haalea kaulahuivi kaulassaan se juoksi minua vastaan. Minä hidastin vauhtia askel askeleelta. Yhtäkkiä käännyin ympäri ja juoksin niin lujaa kuin kenkäni vain liikkuivat eteenpäin. Jatkoin juoksemista vaikka punainen auto töytäisi minua.

Terveyskeskuksen takana pysähdyin pyyhkimään silmäkulmiani.
Ilmassa oli sateen herättämien kasvien uninen tuoksu
Ihmisen maku suussani velloen kaivoin taskupeilin esiin ja säikähdin hieman:
Hiukset olivat liimautuneet hikisinä otsaan, posket punoittivat ja silmät olivat niin kosteat että ripsiväri tuntui liimautuvan poskiin joka räpäytyksellä.
Asfaltti oli kostea enkä ihan tiennyt mihin olin matkalla. Koko ajan oli ollut määrä mennä jonnekin, mutta nyt en enää jaksanut vaivautua.
Jatkoin tietä pitkin sen verran, että nilkat tuntuivat taittuvan. Tienlaidalla kahlasin ylikasvaneissa rikkaruohoissa pitkälle metsikköön ja istuin kostealle mättäälle. Tunsin luonnon hitaasti pyrkivän iholle, joka puolelle,
päätin antautua ja heittäydyin selälleni.
En enää hahmottanut aikaa, olin pikku hiljaa jo aivan märkä selkää ja niska myöten. Vierelläni seisovat puut näyttivät uhkaavan jykeviltä
ja minä olin kivikova ja raskas kuin fossiili, satatonninen raivolla latautunut eläin,
heiveröityneen vangin niskaa painava rautariipus


Siihen päätin kuolla

joskus myöhemmin.

kaiversin sinut kiveeni

Joku kaatoi sulaa rautaa mun keuhkojen päälle noin satayks vuotta sitten. Tai ihan hetki. En halunnutkaan kuolla.

- Sun ääriviivat heikkenee
- Ja kohta sua ei oo enää ollenkaan, mä voisin laittaa sut ikuisuuteen

Joku kastoi mun huulia tulikuumassa suklaassa noin hetki sitten.

-Suutele mun selästä pois koko maailman pahuus
- Mä tapan sut jos et suutele niinkuin nilkat olisivat tulessa ja maa allasi aukeamassa.

Vihreä, ei vaan metsän väri

Kun et tajunnut Kun sanon sulle itkunsekasella
että mulle pitää soittaa äänellä että älä mee pois
silloinkun arvaat mun kirjaimista etten hymyile miltä susta tuntuu ? -Ollaanko me aamuja Tuntuuko se siltä, että väkisin
-Joo ollaan raahaat mua pulkalla perässä
-Ootko sinä mun joka aamu (vaikka on kesä)?
-Nyt et hymyile mitä mun pitää
tehdä
-Kato ku lennän


Me taidetaan olla maailman eniten suluissa tai huutomerkkien alla kiljuvina, maailman eniten jotenkin sekalaiset. Mua hymyilytti ajatus jostain tulevaisuudesta, talosta jonka katosta
roikkuu satuja !

- Mutta nyt tahdon sanoa suoraan! että olet minun mio poikani mio
- tykkään sun tavasta nauraa hallitsemattomasti
- haluaisin olla noita ja halata sun keuhkoja


Hikisinä metsäpolulla huomattiin istuneemme siinä ainakin kaksi tuntia, mikä on liikaa jos meinaa olla tänä vuonna seitsemäntoista.
Painoit kädelläsi kämmentäni kiveä vasten, jolla me istuttin, ja ajattelin, miten se kaikki viileys ja kesäaamukaste hiljaa kuivui vasten minua ja muuttui suloiseksi lämmöksi, siirtyi käsivartta pitkin.
Aurinko alkoi nousta, se minuun sun hiusten läpi säteili
ja kuu pimeni, tähdet hyräili hiljaa
ja aurinko -
kosteiden koivujen takaa jostain riisuutui sinisestä hupustaan.
Silloin katsoit silmiin.

Vihaan lähes kaikkea

Vihaan lähes kaikkea.
Itseäni.

Aloin siivota huonettani. Keräsin ajatukset sängylle, kirjoituspöydälle, säkkituolin päälle.
Tartuin cd-levyn angstiseen kansilehteen, indiskan kuittiin ja ruotsin kieliopin kirjaan, piilotin ne kukalliseen vetolaatikkoon kuolleiden sanojen viereen.
Punertavissa sormenpäissäni tuntui kofeiini
halusin ampua jotakuta kalloon.

Siirsin kaiken tavaran pois maton päältä, makasin sen vasemalle reunalle ja kieritin maton ympärilleni.
Tässä sitä taas oltiin, turvassa. Ehkä. Minun sisälläni Pontius Pilatus huutaa:
Tee se.

Auringon alla kuhisi mehiläisiä. Aloin vuotaa:

Siirappiset silmäni, ajatukseni jotka eivät osaa pukea itseään sanoiksi,
siili sielussani, se nostaa piikkinsä pystyyn kun joku tulee tarpeeksi lähelle.

Vihaan lähes kaikkea.
Rakkautta.

Ilman sitä ei voi elää, niinpäniin, ja suklaa ei lihota. Typerä hymy ja uhrautuminen.
Kuka sitä oikeasti haluaa? Työntää itse veitsi sydämensä läpi, hymyillen ja vapaaehtoisesti.

Vihaan lähes kaikkea.

Synkkiä aamuja jälkeesi, iloisia aamuja kun olit tässä. Suloisia viestejä, kaakaota kermavaahdolla.
Helpompaa vihata kuin rakastaa.

Sylissäsi olisin ainakin joku vaan.

5. raide

Viini virtasi. Tänäkin iltana. Olinhan minä näiden juhlien sankari, keskipiste. Ei sankaria palvottu polvien takia, vaan siksi ettei hän ollut sen mahtavampi kuin reidet.
  Istuit viereisessä pöydässä jonkun miehen sylissä, kikatellen orgastisesti
ja tunsin punaniskaefektin toteutuvan minussa. Tyypillinen suomalainen mies, äreä paskiainen, sehän minä olin. Vaikkei sinun maailmasi vienyt omaani eteenpäin, en silti ymmärrä miksi isoäitini kääntyi haudassaan. Sinisten silmien kirous, olisi hän sanonut viileän totisena.
Oolalaa, Havajillahan sitä tässä ollaan, ajattelimme kuin ryhmä muurahaisia siilien vatsassa.
Silloin olit minun kanssani, nenäkarvojasi myöten rakastuneena, ja nyt olet nyppinyt ne pois.
 Kuin rakkauden.
Mutta Havaiji ja ne bikiniasuiset uimavalvojanköriläät,
okei, ne miellyttävät silmää. Skoolasimme siilien mahahapolla ja voi luoja sitä päihtyneiden määrää! Jos maailma olisi ollut tässä, emme me vittu sitä tienneet. Viini virtasi, sulassa sovussa mahahapon kanssa siilien ihokarvoista tehdyn sulatejuuston lailla.

Sinäkö olet se joka toi markkinoille tämän innovaation?!!! Vielä pari huutomerkkiä. Siilien mahahappo. Nainen, siilet ovat rauhoitettuja!

Tuo kuuma uimismies on selkäkarvoineen kuin sinun alapääsi. Lämmöllä muistelen nyt sitä baari-iltaa, eikä enää tuo toinen sinulle sylin tarjonnut mies häiritse,
huomenna tulen kaatamaan teidän päälle hautauurnallisen puhdasta, hapanta virtsaa.
Havaiji on kiva. Siellä minä saan miestä. Ja naista. Yhtäaikaa. Seksuaalisuus on yliarvostettua, konkreettisesti viimeisen tuomiopäivän juttu. Sen haju tunkee joka televisioruudusta, no matter where u are. Viini virtasi tänäkin iltana.
Kun kosto rahisi hampaiden välissä mukavasti kirskuen.

Sirkus tuli?

vesipullossa kolisee, varpaat rummuttaa rytmissä. Minun kaulastani roikkuu riipus, painaa pään etukenoon ja katseen jalkoihin. olet häpäissyt minun sisareni,
samalla kun tartuit hänen siipiensä höyheniin,
iskit silmää
vesipulloelämää - sanoisin, ellet olisi siinä
naisen kosketus voi joskus olla elämä
siipien alla.

Koetin välittää viestiä.
Varoittaa,
mutta kun haukan varpaat tarttuvat saaliinsa kuin
purkka kengänpohjaan.
On liian vähän tehtävissä.
Olit pullovettä, minä pullon kierrekorkki
ja me kaikkeudessamme olimme pullo.
Laasulla ei niin väliä, kunhan oma maa on mustikka, muu maa karpalo ja
sillä siisti - HEHE.
Naurattaako ajatus kehitysvammaisista?
-Ei minuakaan. Olen itse sellainen.Kehittymiseni vammautuminen näkyypitkälle kehittyneissä vammoissani.Olen kehittynyt vammaisena viime aikoina, joten näin nyt päässäni
kaikki ihmiset pieninä värisevinä karpaloina.
Itse vierin pullonkorkkina vastatuuleen, kun sinä
raiskasit vettä,

ja onko outoa vaipua horrokseen huorakortteleiden viereen?
Onhan se poliittisesti epäkorrektia, viina maisuu.
Poliitikkojako tässä ollaan?

Luoja, lujastipa hän pitää kiinni vaikeasta lapsuudestaan. Junan alla ui krokotiileja.
Ää, siinä ongelma piileekin.
Syötkö krokotiilien kanssa aamuisin?

Niiden hengitys voi haista huonosti nukutun yön jäljiltä.

HALLELUJAA!
OLEN ÖINEN
KARVAMAT(T)O
JA KOSKA OLEN KEMMAISESTI
VAMMAUTUNUT, EN SAA KIERIÄ
SIINÄ.
     AINOA KAALINPÄÄNI 
LIENEE SINUN ULOSTEMÖYKKYSI
JOHON NYT ryömin.
Vedän peiton kikkelin päälle
ja olen onnellisessa tilassa.