Leluponillani on maailman suurimmat ja syvimmät silmät. Kun ne aukeaa,
näen sen riepotellun ja horjuvan poninsielun mikä sisällä värisee, ja
minä olen sen marmoripylväs, minä olen sen koristeellinen pyörätuoli. Tältä barbilta irtosi pää eilen ja tälle tein hääkampauksen.
Ja nyt kun juoksen metsäpolkua poispäin kotoa
vihreä leikkimökki takanani haalistuu, puolukat murskaantuu kengänpohjien alla
ja polviin alkaa sattua nuo tasaväliset iskut ja kanervat koettavat kompastuttaa,
ajattelen sitä leluponirykmenttiä pinnasänkyni alla.
Se on pölyn peitossa,
nykyään en suo jokaiselle ponille hyvänyön suukkoa,
huuleni eivät maista niiden tekokuituista harjaa vaan
imen sinusta oikeaa elämää.
Suutelen tupakan harmaaksi värjäämiä sormiasi,
korppeja yritän välttää sillä ne ovat pahanilmanlintuja, kuten sanotaan.
Vie minut pois.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ananasmurskaa ja porkkanaraastetta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ananasmurskaa ja porkkanaraastetta. Näytä kaikki tekstit
lauantai 26. syyskuuta 2009
torstai 3. syyskuuta 2009
Nykyajan menneisyyttä
JOS ET NYT JUOKSE, KUULUTAN HIIRET SINUN PERÄÄSI, SINÄ RUTTUSYDÄMINEN NAHKIAINEN !
Rumpusoolo, tahdikas
järjestelmällinen.
Askeleet
kaikuivat
kalloni temppelissä, tyhjiö
ammollaan
keimailee;
Täyttäkää minut maitotilkalla,
viisi penniä. Mutta maito on loppu, turha itkeä itkemättömyyttään, kaksi aivastusta tarkoittaa pahaa jos oksennus on jo kaatunut asfalttiin. Aurinko polttelee hiuksiin reikiä ja minä kyyryssä askellan kotiin,
Rumpusoolo, tahdikas
järjestelmällinen.
Askeleet
kaikuivat
kalloni temppelissä, tyhjiö
ammollaan
keimailee;
Täyttäkää minut maitotilkalla,
viisi penniä. Mutta maito on loppu, turha itkeä itkemättömyyttään, kaksi aivastusta tarkoittaa pahaa jos oksennus on jo kaatunut asfalttiin. Aurinko polttelee hiuksiin reikiä ja minä kyyryssä askellan kotiin,
viltin alle,
kallioni temppelissä muutat minuun uudelleen.
Tuo elämäsi minuun.
Ole minussa, elä.
Älä taas lähde pois varoittamatta.
Ole.
Tuo elämäsi minuun.
Ole minussa, elä.
Älä taas lähde pois varoittamatta.
Ole.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Riipusten synnytysosastolla
Kauniiksi tämän riipuksen tekee se, ettei se ole massatuotantoa vaan uniikki kuin Ihaan irtohäntä. Vähän niin kuin merkkinä, sinä tapitat sen keskeltä minua, olet yhtä sinistä lasihelmeä ja vastaan hymyysi toiveikkaana. Hyppäisit ulos.
Kauniiksi tämän riipuksen tekee se, ettei sillä ole tulevaisuutta, tosin - niin kuin ei kellään muullakaan. Koskaan ei voida tietää, sillä vain timantit ovat ikuisia.
Muistelen maitokahvin tuoksuisia aamuja hotellihuoneiden valkoisissa lakanoissa. Vierelläni lasihelmi. Aamusta nihkeän ihoni vierellä tuppo pisamanväristä tukkaa ja pala läpikuultavaihoista otsaa. Hyppäisit jo ulos.
Yritin liukua laakeanharmaalta rantakiveltä suoraan veteen, pää edellä. Kurkkasit vedestä ja syöksyit ottamaan kiinni;
Pääsi olisi kolahtanut kivenmurikkaan, senkin pieni hupsu, tuhahdit ja otit vahvasti leuastani kiinni suudellaksesi suulle. Oikein tiukasti. Ajattelin sitä laulua missä joku ojentaa simpukan niin vaahdonvalkoisen, karhean kuin merisuolan rusentama iho. Sellainen tunne, aallokko, lipui nyt sisällämme. Olisin voinut sukeltaa kanssasi yhä syvemmälle mereen, sulautua ulappaan.
Unohtua.
En ehkä ole aina ollut rakastettava. Olen usein täynnä ankaria päiviä, piilotan hymyni meikkipussiin aamuisin. Katson sitä kerran peilistä, hymykuoppa iskee minulle silmää. Hyi kauhistus, ajattelen ja tungen sen äkkiä meikkivoiteen ja ripsivärin taakse.
Toisinaan saatan rynnätä kesken valmistamasi päivällisen suihkuun. Laitan suihkun päälle ja katson veden valumista. En peseydy, mutta vesi on niin kaunista. Niin riippumatonta.
Se virtaa jos tahtoo, ja minne tahtoo.
Joskus myös tahtoisin hukuttaa sinut, rakkaani. Aina kun katson sinua juuri kun olet nukahtamaisillasi. Olet niin typerän näköinen silmät kiinni.
Tiedän, että olen julma kun ajattelen näin mutta jos sinulla ei olisi silmiä, en pitäisi sinusta. Mutta toisaalta, silloin voisin näyttää sinulle kieltäja keskisormea etkä sinä tietäisi siitä.
Kun suutelet minua, vereni jähmettyy. Kiihotat minua. Se, miten sivelet selkääni ja miten kalpeat jalkasi sointuvat minun kalpeisiin jalkoihini. Silloin minua hymyillyttää. Silloin minä tahdon kanssasi naimisiin.
Mutta ne aamut, ne kalpeat aamut. Ne ovat helvetti. Joka aamu on hankalampaa tunkea hymy liian pieneksi käyneeseen meikkipussiin. Tarvitsen sille matkalaukun.
Kauniiksi tämän riipuksen tekee se, kun se on niin ainutlaatuinen. Kun se on niin täydellisen yksin.
Kauniiksi tämän riipuksen tekee se, ettei sillä ole tulevaisuutta, tosin - niin kuin ei kellään muullakaan. Koskaan ei voida tietää, sillä vain timantit ovat ikuisia.
Muistelen maitokahvin tuoksuisia aamuja hotellihuoneiden valkoisissa lakanoissa. Vierelläni lasihelmi. Aamusta nihkeän ihoni vierellä tuppo pisamanväristä tukkaa ja pala läpikuultavaihoista otsaa. Hyppäisit jo ulos.
Yritin liukua laakeanharmaalta rantakiveltä suoraan veteen, pää edellä. Kurkkasit vedestä ja syöksyit ottamaan kiinni;
Pääsi olisi kolahtanut kivenmurikkaan, senkin pieni hupsu, tuhahdit ja otit vahvasti leuastani kiinni suudellaksesi suulle. Oikein tiukasti. Ajattelin sitä laulua missä joku ojentaa simpukan niin vaahdonvalkoisen, karhean kuin merisuolan rusentama iho. Sellainen tunne, aallokko, lipui nyt sisällämme. Olisin voinut sukeltaa kanssasi yhä syvemmälle mereen, sulautua ulappaan.
Unohtua.
En ehkä ole aina ollut rakastettava. Olen usein täynnä ankaria päiviä, piilotan hymyni meikkipussiin aamuisin. Katson sitä kerran peilistä, hymykuoppa iskee minulle silmää. Hyi kauhistus, ajattelen ja tungen sen äkkiä meikkivoiteen ja ripsivärin taakse.
Toisinaan saatan rynnätä kesken valmistamasi päivällisen suihkuun. Laitan suihkun päälle ja katson veden valumista. En peseydy, mutta vesi on niin kaunista. Niin riippumatonta.
Se virtaa jos tahtoo, ja minne tahtoo.
Joskus myös tahtoisin hukuttaa sinut, rakkaani. Aina kun katson sinua juuri kun olet nukahtamaisillasi. Olet niin typerän näköinen silmät kiinni.
Tiedän, että olen julma kun ajattelen näin mutta jos sinulla ei olisi silmiä, en pitäisi sinusta. Mutta toisaalta, silloin voisin näyttää sinulle kieltäja keskisormea etkä sinä tietäisi siitä.
Kun suutelet minua, vereni jähmettyy. Kiihotat minua. Se, miten sivelet selkääni ja miten kalpeat jalkasi sointuvat minun kalpeisiin jalkoihini. Silloin minua hymyillyttää. Silloin minä tahdon kanssasi naimisiin.
Mutta ne aamut, ne kalpeat aamut. Ne ovat helvetti. Joka aamu on hankalampaa tunkea hymy liian pieneksi käyneeseen meikkipussiin. Tarvitsen sille matkalaukun.
Kauniiksi tämän riipuksen tekee se, kun se on niin ainutlaatuinen. Kun se on niin täydellisen yksin.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Vanhemmat naiset
Aurinko paistoi pilvien lomasta, tuuli sekoitti ihmisten hiukset ja kenties heidän unelmansakin. Ainakin minun unelmani.
Tiedäthän, miten hurrikaani voi tuhota taloja, viedä ihmisiä mukanaan ja saada aikaan paljon tuhoa? Se katse. Sinun katseesi ihmisten välistä, suuressa hälinässä, keskellä kaupunkia.
En ole varma, iskitkö silmää minulle vai vieressäni istuneelle 80-vuotiaalle mummolle. Kenties oletkin viehättynyt vanhemmista naisista? Haluat, että he kuolevat rakastellessanne. Haluat heidän viimeisen henkäyksensä tulevan yhtä aikaa orgasmisi kanssa. Aah, mikä täyttymys, eikös?
Olet hieman sairas, ajattelin. Rakastua nyt itseään ainakin 60 vuotta vanhempaan naiseen.
Lähdit kävelemään luokseni. Pitkät hiuksesi liehuivat rytmikkäästi hartioittesi takana vasen oikea vasen oikea, tummat aurinkolasisi tuijottivat kiinteästi minuun.
‘’Mun tyttöseni ! Mitä äijä?’’, heitit letkeästi.
‘’Mitäs tässä, nätti päivä eiks jeh.’’, vastasin mummoa pälyillen. Tämä oli ottanut raukean asennon elämäänähneet kasvonsa aurinkoa päin. Ajattelin mummoa rakastelemassa edesmenneen ukin kanssa. Kalkkunankaulan lörppö iho heiluu tahdissa... Ei näin, pois, mieli !
‘’Mun vihreet silmät lumoo sut Alisa’’, totesit yhtäkkiä.
Mitä. Mitä?
‘’Hahahahahahaha, haha’’. Epätoivoista hämmennyksen peittämistä. Minua rakastutti.
Aurinko mietti meren takana minne mennä seuraavaksi. Tuuli tuntui repivän hiuksiani jonnekin preerialle saakka. Nyt jotain älykästä.
Tuijotit minua tiiviisti määrätietoinen ilme sulautuneena kasvoillesi.
“Tiesitkö, että valaiden keskimääräinen ikä on noin 100 vuotta?”, kysyin ja samalla kaduin kysymystä. Ketä kiinnostaa valaiden ikä?! Ei ainakaan minua, kun seisot edessäni ja kiinnität kaiken huomiosi minuun. Vai sittenkin vieressäni olevaan mummoon? Taidan olla hieman vainoharhainen. Pieni mieleni tekee minulle taas kepposia.
Hymyilit minulle, sinulla oli valta minusta. Jos olisit käskenyt, olisin vaikka nuollut kovettuneet jalkapohjasi ja karvaiset jalkasi.
Nimittäin kun menimme asunnollesi, tapahtui jotain mistä olin pitkää unelmoinut mutta joka näin jälkeenpäin ei ollutkaan niin hienoa.
Harrastimme seksiä. Rakastelimme. Panimme. Nussimme.
Sillä hetkellä eivät enkelit laulaneet, ruusun terälehtiä ei ollut sängylläsi joka oli petaamaton.
Ja erityisen karvaiset jalkasi kiinnittivät huomioni. Miten olinkaan aina ajatellut sinun olevan täydellinen? Olet karvaisin mies jonka olen eläissäni nähnyt.
En pidä karvoista.
Tiedäthän, miten hurrikaani voi tuhota taloja, viedä ihmisiä mukanaan ja saada aikaan paljon tuhoa? Se katse. Sinun katseesi ihmisten välistä, suuressa hälinässä, keskellä kaupunkia.
En ole varma, iskitkö silmää minulle vai vieressäni istuneelle 80-vuotiaalle mummolle. Kenties oletkin viehättynyt vanhemmista naisista? Haluat, että he kuolevat rakastellessanne. Haluat heidän viimeisen henkäyksensä tulevan yhtä aikaa orgasmisi kanssa. Aah, mikä täyttymys, eikös?
Olet hieman sairas, ajattelin. Rakastua nyt itseään ainakin 60 vuotta vanhempaan naiseen.
Lähdit kävelemään luokseni. Pitkät hiuksesi liehuivat rytmikkäästi hartioittesi takana vasen oikea vasen oikea, tummat aurinkolasisi tuijottivat kiinteästi minuun.
‘’Mun tyttöseni ! Mitä äijä?’’, heitit letkeästi.
‘’Mitäs tässä, nätti päivä eiks jeh.’’, vastasin mummoa pälyillen. Tämä oli ottanut raukean asennon elämäänähneet kasvonsa aurinkoa päin. Ajattelin mummoa rakastelemassa edesmenneen ukin kanssa. Kalkkunankaulan lörppö iho heiluu tahdissa... Ei näin, pois, mieli !
‘’Mun vihreet silmät lumoo sut Alisa’’, totesit yhtäkkiä.
Mitä. Mitä?
‘’Hahahahahahaha, haha’’. Epätoivoista hämmennyksen peittämistä. Minua rakastutti.
Aurinko mietti meren takana minne mennä seuraavaksi. Tuuli tuntui repivän hiuksiani jonnekin preerialle saakka. Nyt jotain älykästä.
Tuijotit minua tiiviisti määrätietoinen ilme sulautuneena kasvoillesi.
“Tiesitkö, että valaiden keskimääräinen ikä on noin 100 vuotta?”, kysyin ja samalla kaduin kysymystä. Ketä kiinnostaa valaiden ikä?! Ei ainakaan minua, kun seisot edessäni ja kiinnität kaiken huomiosi minuun. Vai sittenkin vieressäni olevaan mummoon? Taidan olla hieman vainoharhainen. Pieni mieleni tekee minulle taas kepposia.
Hymyilit minulle, sinulla oli valta minusta. Jos olisit käskenyt, olisin vaikka nuollut kovettuneet jalkapohjasi ja karvaiset jalkasi.
Nimittäin kun menimme asunnollesi, tapahtui jotain mistä olin pitkää unelmoinut mutta joka näin jälkeenpäin ei ollutkaan niin hienoa.
Harrastimme seksiä. Rakastelimme. Panimme. Nussimme.
Sillä hetkellä eivät enkelit laulaneet, ruusun terälehtiä ei ollut sängylläsi joka oli petaamaton.
Ja erityisen karvaiset jalkasi kiinnittivät huomioni. Miten olinkaan aina ajatellut sinun olevan täydellinen? Olet karvaisin mies jonka olen eläissäni nähnyt.
En pidä karvoista.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Minulla on nyt vahva mielipide
Pidä hiuksesi kiinni ja anna niiden kasvaa huomaamatta.
Niin, että jonain päivänä huomaat että unelmiesi prinssi voi kiikkua torniisi hiuksiasi pitkin vaikka hänen seitsämänkymmenen yhden kilon paino repii hiuksiasi päänahasta irti.
Mutta eihän se haittaa, teet sen rakkaudesta.
Rakkaudesta prinssiin, jonka hymy sulattaa sydämesi ja jonka huulet kihelmöivät huuliasi vasten.
Ja kun prinssisi tuo sinulle punaisen ruusun. Oi, se tunne on mahtava.
Eikä sinua haittaa vaikka ruusu onkin poimittu äitisi kukkapenkistä. Sehän on vain hauskaa. Nauratte sylikkäin. Ymmärrätte toisianne pelkästään katsomalla silmiin.
Se on sitä rakkautta. Aivan varmasti on. Mitä muuta se voisi olla?
Mahtavaa on jos joku nuori mies kehtaa tulla suutelemaan 100 vuotta nukkunutta vanhaa käppyrää. Ja vielä rakastua tuohon unenpöpperöiseen sadan vuoden kuolan peittämään neitokaiseen- On se rakkauden voima valtava.
Ja kun prinssi viiltää puisella voiveitsellä nivuseesi nimikirjaimet korpin - se on sitä rakkautta. Mitä muuta se ei voisi olla?
Tunne suden todellinen persoona. Hän ei ole isoäitisi eikä ilotyttösi.
Valas ei ole leivänmurusi kotiinjohtava,
ei ole taivasta piilossa hameesi alla, vaikka kuljettaja niin saattaisi väittää viimeisen syöksyn lähestyessä.
Me hajotamme vessanpöntön protestiksi. Haistakaa paska.
Niin, että jonain päivänä huomaat että unelmiesi prinssi voi kiikkua torniisi hiuksiasi pitkin vaikka hänen seitsämänkymmenen yhden kilon paino repii hiuksiasi päänahasta irti.
Mutta eihän se haittaa, teet sen rakkaudesta.
Rakkaudesta prinssiin, jonka hymy sulattaa sydämesi ja jonka huulet kihelmöivät huuliasi vasten.
Ja kun prinssisi tuo sinulle punaisen ruusun. Oi, se tunne on mahtava.
Eikä sinua haittaa vaikka ruusu onkin poimittu äitisi kukkapenkistä. Sehän on vain hauskaa. Nauratte sylikkäin. Ymmärrätte toisianne pelkästään katsomalla silmiin.
Se on sitä rakkautta. Aivan varmasti on. Mitä muuta se voisi olla?
Mahtavaa on jos joku nuori mies kehtaa tulla suutelemaan 100 vuotta nukkunutta vanhaa käppyrää. Ja vielä rakastua tuohon unenpöpperöiseen sadan vuoden kuolan peittämään neitokaiseen- On se rakkauden voima valtava.
Ja kun prinssi viiltää puisella voiveitsellä nivuseesi nimikirjaimet korpin - se on sitä rakkautta. Mitä muuta se ei voisi olla?
Tunne suden todellinen persoona. Hän ei ole isoäitisi eikä ilotyttösi.
Valas ei ole leivänmurusi kotiinjohtava,
ei ole taivasta piilossa hameesi alla, vaikka kuljettaja niin saattaisi väittää viimeisen syöksyn lähestyessä.
Me hajotamme vessanpöntön protestiksi. Haistakaa paska.
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Nännivaroitus
Aamut on kaikista vaikeimpia, sellaisia ettei voi hengittää ilman toista ja olo on aivan kaoottinen. Tekisi mieli lähteä toisen luo, vaikka toinen olisikin kahdensadan kilometrin päässä ja nukkuisi vielä.
Entä ne aamut sen jälkeen kun et enää olekaan minun, hymysi ei kuulu minulle vaan se on suunnattu kaikille vapaille, iloisille ja sporttisille sinkkunaisille. Mitä minä teen niinä aamuina, ketä kaipaan?
Sinun vieressäsi on ehkä joku vaaleahiuksinen, sinisilmäinen hurmaava nuori nainen. Toivon, että aamulla kun avaat silmäsi se iltainen blondi typykkä ahtautuu aivan liian pieniin farkkuihinsa, näet miten hän ahtaa paksut reitensä housuihin, tuoksuu hieman hieltä ja illan taika on kadonnut.
Sinä et ansaitsisi sellaista kuraa, minä olen timanttia ja sen sinä ansaitset. Minä lupaan sinut itselleni kokonaan kokonaan kokonaan, enkä anna sinua ikinä Mirjami Hirvosen läpinäkyviin näppeihin. Ne ovat yhtä lasia kuin hänen
MIRJAMI HIRVOSELLA ON LASINEN KLITORISIMPLANTTI !
MIRJAMI HIRVOSLLA ON LASINEN KLITORISIMPLANTTI !
Hänellä on viisitoista ex-poikaystävää, älä kajoa hänen saastaisiin herpeshuuliinsa. Mirjami Hirvonen on mätä ja hän piilottelee selkänsä takana uutta varapoikaystävärekkamiestä joka on valmis ajamaan päältäsi aina kun Neiti käskee. Älä kajoa Mirjami Hirvoseen tai saat tuntea sen nahassasi viimeistään sen jälkeen kun nuo kirotut rakennekynnet ovat raapineet sen vihreälle vereslihalle ja hänen kaksihaarainen kielensä on myrkyttänyt nielusi valkoviinillä. Varo.
Ja Mirjami Hirvonen ei ole ainut nainen joka on tälläinen. Varo heitä kaikkia! Minä, minä vain olen ainut joka pukeutuu puuvillaiseen valkoiseen, mummon kukilla kirjailemaan pitkään hameeseen, minä annan mustien hiusteni hulmuta vapaina enkä ole tunkenut rintaliiveihini sukkia, kuten Mirjami tekee. Minä riitän itselleni, riitän itselleni ja sinullekin.
Minä rakastan rakoa hampaideni välissä, rakastan kynsiä jotka lohkeilevat ja rakastan sitä kun nauramme Mirjamille ja hänen ystävilleen nurkan takana.
Nauramme kun hän ottaa aurinkoa, kurkimme aidan yli ja hihitämme. Mirjami avaa bikininsä ja hänen rintansa levähtävät kasvoille. “Hyi, ei yhtään naisellista.”
Olen sitä mieltä, että olen kaunis, en halua rintoja jotka ovat isommat kuin aivoni. Mirjami tahtoo oksettavien nänniensä ilmeisesti ruskettuvan. Oikeasti ne roikkuvat vielä joku päivän navan tienoilla ja niistä suihkuaa kylmällä paineella ruskeaa maitoa ja viisitoista kirkuvaa lasta yrittää saada sitä osumaan suuhunsa - naisen tarkoitus saatana. Eikä siinä auta nätti tissirusketus.
Siinä vaiheessa Mirjami Hirvonen kaltaistensa lehmien tavoin harrastaa hiljaista ja hidasta nytkyttelyseksiä ruman partaisen miehensä kanssa maanantaisin, keksiviikkoisin ja lauantaisin, aina siinä samassa pikku parisängyssä juuri lasten mentyä nukkumaan. Mirjami Hirvonen käy joka vuosi uusimassa kierukkansa ettei tulisi kuudennettatoista kertaa raskaaksi. Aviomies alkaa nimittäin näyttää siltä että sen jälkeläisistä tulee rumia kuin… lehmän perse. Eihän se vanhuus lapsessa näy, mutta ne penikat kyllästyttää. Lörö läiskyvä penis pysyy enää tuskin sekuntia Mirjamin harmaassa elimessä. Kuihtunutta, käytettyä HAH!
Niin se naisen elämä menee, mutta näen Mirjamin parin viikon kuluttua auringonottopäivästä keskellä kaupunkia. Minulla on vaaleansiniset farkut ja Led Zeppelinin bändipaita, en ole meikannut, hiukseni ovat värjäämättä parin viime kuukauden ajalta. Minä olen maailman kaunein ja Mirjami ei. Sillä on ruskea nahkatoppi ja minihame. Minä isken suklaajäätelöni hänen töröttävin rintojensa väliin ja hörötän kovaan äänen. Olen ehkä kyllästynyt varomaan. - minusta on hauska nähdä sammuvaa ihoa.
Jos tässä jäätelöjutussa jokin minua kummastuttaa, niin se että jäätelö alkaa sulaa kun se osuu Mirjamin rintojen väliin . Ja hups vain, se katoaa. Ja Mirjami näyttää närkästyneeltä, kuin suuri jääkalikka olisi tungettu hänen perseeseensä poikittain. Minua naurattaa, nauran ja räkäisen hänen jalkojensa juureen, osun räkäklimpillä suoraan hänen varpaidensa väliin.
Ja siinä sinä istut, naurat ja naururypyt nousevat ohimoillesi. Tartun sinua kädestä ja Mirjami jää rannalle ruikuttamaan, me juoksemme auringonlaskuun ja hevonen juoksee rinnallamme. Me olemme niin ystävällisiä ettemme rasita hevosparkaa.
Ja auringon viimeisten säteiden hivellessä ihoamme rakastelemme ja yhdymme toisiimme. Sovimme toisillemme. Olemme luodut toisillemme. Sinä ja minä. Rakkaus. Tätä se on.
Entä ne aamut sen jälkeen kun et enää olekaan minun, hymysi ei kuulu minulle vaan se on suunnattu kaikille vapaille, iloisille ja sporttisille sinkkunaisille. Mitä minä teen niinä aamuina, ketä kaipaan?
Sinun vieressäsi on ehkä joku vaaleahiuksinen, sinisilmäinen hurmaava nuori nainen. Toivon, että aamulla kun avaat silmäsi se iltainen blondi typykkä ahtautuu aivan liian pieniin farkkuihinsa, näet miten hän ahtaa paksut reitensä housuihin, tuoksuu hieman hieltä ja illan taika on kadonnut.
Sinä et ansaitsisi sellaista kuraa, minä olen timanttia ja sen sinä ansaitset. Minä lupaan sinut itselleni kokonaan kokonaan kokonaan, enkä anna sinua ikinä Mirjami Hirvosen läpinäkyviin näppeihin. Ne ovat yhtä lasia kuin hänen
MIRJAMI HIRVOSELLA ON LASINEN KLITORISIMPLANTTI !
MIRJAMI HIRVOSLLA ON LASINEN KLITORISIMPLANTTI !
Hänellä on viisitoista ex-poikaystävää, älä kajoa hänen saastaisiin herpeshuuliinsa. Mirjami Hirvonen on mätä ja hän piilottelee selkänsä takana uutta varapoikaystävärekkamiestä joka on valmis ajamaan päältäsi aina kun Neiti käskee. Älä kajoa Mirjami Hirvoseen tai saat tuntea sen nahassasi viimeistään sen jälkeen kun nuo kirotut rakennekynnet ovat raapineet sen vihreälle vereslihalle ja hänen kaksihaarainen kielensä on myrkyttänyt nielusi valkoviinillä. Varo.
Ja Mirjami Hirvonen ei ole ainut nainen joka on tälläinen. Varo heitä kaikkia! Minä, minä vain olen ainut joka pukeutuu puuvillaiseen valkoiseen, mummon kukilla kirjailemaan pitkään hameeseen, minä annan mustien hiusteni hulmuta vapaina enkä ole tunkenut rintaliiveihini sukkia, kuten Mirjami tekee. Minä riitän itselleni, riitän itselleni ja sinullekin.
Minä rakastan rakoa hampaideni välissä, rakastan kynsiä jotka lohkeilevat ja rakastan sitä kun nauramme Mirjamille ja hänen ystävilleen nurkan takana.
Nauramme kun hän ottaa aurinkoa, kurkimme aidan yli ja hihitämme. Mirjami avaa bikininsä ja hänen rintansa levähtävät kasvoille. “Hyi, ei yhtään naisellista.”
Olen sitä mieltä, että olen kaunis, en halua rintoja jotka ovat isommat kuin aivoni. Mirjami tahtoo oksettavien nänniensä ilmeisesti ruskettuvan. Oikeasti ne roikkuvat vielä joku päivän navan tienoilla ja niistä suihkuaa kylmällä paineella ruskeaa maitoa ja viisitoista kirkuvaa lasta yrittää saada sitä osumaan suuhunsa - naisen tarkoitus saatana. Eikä siinä auta nätti tissirusketus.
Siinä vaiheessa Mirjami Hirvonen kaltaistensa lehmien tavoin harrastaa hiljaista ja hidasta nytkyttelyseksiä ruman partaisen miehensä kanssa maanantaisin, keksiviikkoisin ja lauantaisin, aina siinä samassa pikku parisängyssä juuri lasten mentyä nukkumaan. Mirjami Hirvonen käy joka vuosi uusimassa kierukkansa ettei tulisi kuudennettatoista kertaa raskaaksi. Aviomies alkaa nimittäin näyttää siltä että sen jälkeläisistä tulee rumia kuin… lehmän perse. Eihän se vanhuus lapsessa näy, mutta ne penikat kyllästyttää. Lörö läiskyvä penis pysyy enää tuskin sekuntia Mirjamin harmaassa elimessä. Kuihtunutta, käytettyä HAH!
Niin se naisen elämä menee, mutta näen Mirjamin parin viikon kuluttua auringonottopäivästä keskellä kaupunkia. Minulla on vaaleansiniset farkut ja Led Zeppelinin bändipaita, en ole meikannut, hiukseni ovat värjäämättä parin viime kuukauden ajalta. Minä olen maailman kaunein ja Mirjami ei. Sillä on ruskea nahkatoppi ja minihame. Minä isken suklaajäätelöni hänen töröttävin rintojensa väliin ja hörötän kovaan äänen. Olen ehkä kyllästynyt varomaan. - minusta on hauska nähdä sammuvaa ihoa.
Jos tässä jäätelöjutussa jokin minua kummastuttaa, niin se että jäätelö alkaa sulaa kun se osuu Mirjamin rintojen väliin . Ja hups vain, se katoaa. Ja Mirjami näyttää närkästyneeltä, kuin suuri jääkalikka olisi tungettu hänen perseeseensä poikittain. Minua naurattaa, nauran ja räkäisen hänen jalkojensa juureen, osun räkäklimpillä suoraan hänen varpaidensa väliin.
Ja siinä sinä istut, naurat ja naururypyt nousevat ohimoillesi. Tartun sinua kädestä ja Mirjami jää rannalle ruikuttamaan, me juoksemme auringonlaskuun ja hevonen juoksee rinnallamme. Me olemme niin ystävällisiä ettemme rasita hevosparkaa.
Ja auringon viimeisten säteiden hivellessä ihoamme rakastelemme ja yhdymme toisiimme. Sovimme toisillemme. Olemme luodut toisillemme. Sinä ja minä. Rakkaus. Tätä se on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)