Luistimet

Kauhean kuuma toppavaatteet päällä sisällä. Seisoin oven edessä odottamassa että isi tulis hakemaan minut.
Äiti istui ikkunan äärellä ja kääntyi katsomaan minua. Äidin silmien alla oli tummat varjot, isi ei ollut vielä tullut kotiin vaikka lähti jo eilen. ”Ota ne vaatteet pois, ei se isäs tuu.” Minua itketti niin, että henki meinas loppua. Isi ei taaskaan muistanu että meidän piti mennä ostamaan luistimia.

Huomenna toisella tunnilla piti mennä luistelemaan eikä minulla ollut luistimia. Joutusinko taas kävelemään kenttää ympäri ja kattomaan kun muut pelaa. Laitoin varalta kahdet sukat jalkaan, varpaista lähtis muuten tunto kävellessä.

Ensimmäinen tunti, kaikki muut ripusti luistimet naulakkoon roikkumaan. Muilla tytöillä oli valkeat kaunokit, Essillä vaaleanpunaiset kun sen vanhemmilla oli niin paljon rahaa. Minun kädet hikosivat kun piti alkaa laittamaan kirjoitusvihkoa takaisin pulpettiin ja lähteä syömään. Me mentiin parijonossa, Essi oli minun pari. Se kysy, mitä olin saanu joululahjaksi ja ennen kuin ehdin edes vastata, se oli juossu hakemaan luistimet ja käski kokeilla miten ihanalta niiden karvavuori tuntui. ”Millaset luistimet sulla on?” Kerroin, ettei me oltu ehditty ostaa mulle luistimia kun isi ei tullut viikonloppuna kotiin. ”Missä se sitten oli?” En tienny mitä sanosin, Essi ei ymmärtäis: sen isi ei tule humalassa kotiin.

Ruokavälkkä loppu ja isommat oppilaat tuli sitomaan meidän luistimia. Istuin oven vieressä penkillä odottamassa. Kaikki keräänty siihen minun ympärille, isommat oppilaatki ja ne anto mulle luistimet. Hienommat ku Essillä. ”Me kerättiin rahaa ja ostettiin sulle omat luistimet ettet joutuis aina käveleen.” Hävetti ihan kamalasti. Joku nelosluokkalainen poika sito mulle luistimet kiinni, yritin hymyillä leveästi. Kun luistelin, tuntu että se jää murtuis alta ja kaikki katto minua.

Kävelin kotiin nauhoista yhteen sidotut luistimet kädessä. Tuntu siltä, että oisin tehny jotain pahaa. Sydäntä poltti ku yritin keksiä, miten selitän luistimet äidille. Isälle en kyllä sanois mitään, se suuttuis ihan kauheasti mutta äiti keksis kyllä jotain.
Kävelin portaat ylös ja aloin ettimään avainta taskusta. Se tais jäähä siihen keittiön pöydälle. Soitin ovikelloa, toisella painalluksella äiti avas.
”Sulla jäi avaimet pöydälle”, äiti sano kävellessään keittiöön.
”Joo.”
Äiti istu taas ikkunanviereen. Se katto verhojen välistä kadulle, tiesin että se odottaa isää.
”Äiti, ne osti mulle luistimet.”
Äidin pää käänty nopeasti, se nousi, astu askeleen ja tarttu minua takin hihasta.
”En pyytäny niitä, ihan varmasti en! Äiti! En pyytäny.”
Minuun sattu se ravistelu, äiti puristi olkapäästä, sitä itketti.
”Miten helvetissä me selitetään tämä isälles, kysynpä vaan, miten helvetissä?”

Ovi kävi. Äiti irrotti minusta heti ja työnsi selkänsä taakse. Viina haisi koko asunnossa. Isi seiso ovella. Se huomas heti luistimet, nosti ne, astu ihan lähelle äitiä ja kuiskasi ihan hiljaa ”Mitkä nämä on?”
”Tytön luokkakaverit oli ostanu ne sille, en tienny mitään..”
”Saatanan valehtelija, nyt sanot mistä nuo luistimet on” isä huus ja tarttu äitiä hiuksista. Äiti ei vastannu mitään ja isä tiukensi otettaan niin että äiti putos polvilleen. Juoksin vessaan, laitoin oven lukkoon. Painoin käsiä korville, mutta kuulin silti isän raivoamisen ja äidin itkun.