ollaanko

ruskeat helmet syleilevät silmäkuoppiani ja
sade ropisee peltikattoon,
minä olen käpertynyt veneen alle
ja sateesta tummuneet
koivunlehdet takertuneina poskiini
kaipaan lämpöä

ollaanko puuvillaliinaan käärityt pähkinät,
yhdessä, saman harson sisässä?
ollaanko sokeat ruusut lukkojen takana
vitriinissä

nahkahansikas

herra, olette tökerö
lausutte sanojanne joita ajan kuluessa
koetan asetella toisten huulille
tökkäsitte sydänlihakseeni palavan suitsukkeen
hymyilitte määrätietoisesti, anna savun levitä, tyttö
tuoksun tukkia solusi ja värjätä sinut uudestaan

mutta
rakastan sitä kun hän pitää minusta tiukasti kiinni ratkaisevilla hetkillä
etten pääse liikkumaan
tai huutamaan
pyrkimään takaisin, hän sanoo
ollaan tässä

unohdus

vie aikaa tottua.
antaa mielen tukehtua kohtuun ja pysäyttää
vesirajassa läikkyvät
tutut kasvot.

kumartua, laskea mekko nilkkoihin
antaa heinien ja kirjosieppojen raaviskella ihoa sieltä missä se on ohutta

pikkusormella tökkiä vesirajaa ja koettaa tunnistaa
kuka on tämä kadonnut,
laskuvedessä etsintäkuulutettu