silmäpako

ota kosketus
haluan olla tuulenpesä oksillasi
apua,
purkaannun. leviä laajalle

pelkkään solmioon sonnustautuneena hän nousi, nosti hattuaan
hyppäsi matkatavaraliukuhihnalle ja humahti muoviverhon läpi tuntemattomaan

astu punamustaan aikakoneeseen, palaa lähtökuoppiin
potkaise itseäsi silmään seitkytluvun indigo

ota tukastani kiinni
ja lopeta tämä sietämätön poksahtelu

seremonia

kaikki ovat hiljaa
heräävä maa on musta ja kiiltää kultaisena

oikaisen finnkinon aution pihan läpi
ilma on musta ja pehmeä, orkideoja täynnä
tiedän,

tämä on niitä aamuja

oikaiset itsesi raitapatjalle, se purkautuu kulmista ja sinä
nukkaannut, etkä nypi mitään pois

Kun sitä kaipaa vaan sen yhden syliin
                         Tahtois kasvattaa sen kanssa pari (ihanaa) lasta
                                              Eikä kuitenkaan
Odottaa että se halaa ja samalla toivoo että se häipyis

Kun ihailee sen viisaita ajatuksia ja sitä, että se tahtoo ranskalaiset viikset sormiinsa
                Ja sitten muistaa että eihän se koskaan tule olemaan mahdollista

-Sinä olet aivan ihmeellinen
-Taas tuo ilme, ethän sä edes yritä muuttua
-Ja nuo silmät, sinä hymyiletkin niin suloisesti
-Mä oon niin  kyllästyny suhun