tärkeä viesti!

Ihanat lukijamme,

kiitos että ootte pysyneet mukana ja antaneet palautetta, olette olleet ihan hirveän tärkeä tekijä meidän molempien inspiraatiolle. Tämä sivu on ollut henkireikä.

Alkuperäinen tarkoitushan oli, että me molemmat, Sannimari ja Anna, kirjoitamme tänne yhteisiä juttuja, tavallaan uutena itseilmaisun muotona; me istuskeltiin jommankumman sängyllä ja läppäri hyppeli sylien välejä, kirjotettiin yhdessä yksi kokonainen teksti. Sitten alettiin kirjoittamaan ihan omiakin juttuja, omilla (etu)nimillä. Me aloitettiin tämä vuoden 2008 puolella (joskin todisteet niin vanhasta materiaalista on hävitetty :D) ja nyt aika on vienyt meidän vähän kauemmas siitä alkuperäisestä työskentelytavastamme, eivätkä inspikset ole kohdanneet vähään aikaan.

Muruneid tuleekin nyt olemaan tauolla niin kauan, kunnes saamme tilaisuuden jatkaa yhdessä koko blogin alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti. Anna jatkaa kirjoittamistaan omassa osoitteessaan http://pimiomusiikkia.blogspot.com/ samalla tyylillä kuin täällä muruneidissakin. Sannimariltakin tulee todennäköisesti ilmestymään oma osoite, siitä ilmoitetaan tällä sivulla myöhemmin.

Rakkaan muruneidimme kuitenkin pyhitämme nyt alkuperäiseen tarkoitukseensa.

<3: Sannimari ja Anna

nyt puhuu joku muu

minä olen kuunnellut tasaista musiikkia, jossa pätevänkuuloinen miesääni toteaa asioita. minäkin haluaisin todeta asioita mutta olen liian rakastunut emaliastioihin, olen kristallikruunu sinisen mökin katossa. täytän rakkausrunon piirteet sinuttelemalla:

asu mun kanssa siinä sinisessä mökissä. neulotaan yhdessä iso kutittava villapaita johon molemmat mahdutaan mutta jossa on vain kaksi hihaa, sisäpuolen kädet on lämpimässä. jännittävää on ainakin se, että minun vasen silmäni tarvitsee muotoillun linssin eteensä työskennellääkseen, en tiedä mitä olen tehnyt väärin, sijoitellut satunnaisia asioita oikeisiin paikkoihin. Minttukrokanttisuklaasta löytyi harmaantuneita raajoja, joista neste oli kuivunut pois

ja minä säikähdin ja tajusin mitä kamalaa maailma pitää sisällään, ja kyseenalaistin taas olemassaoloni merkityksen

helvetti, totean, ja tunnen monenlaisen kriisin valuvan sisääni risteyksessä, kun pitäisi tehdä mäkilähtö. liikaa ulottuvuuksia, kuten helvetti.

oot tulppaani mun rinnassa ja nostat kasvojasi kohti valoa

minä nousen varpailleni jotta saisit hengittää mutta sinä et tunne empatiaani

harmaata laatikkoa naurattaa, se pian saa mut syliinsä