Olin alkanut nauttia tästä tilanteesta.
Sinä seisot siinä edessäni silmänurkkasi täynnä kyyneleitä, takaraivoasi kutittaa.
Kerrot, miten olet ajatellut tätä jo aikaisemmin. Haluat sitoutua, naimisiin, lapsia, punaisen talon ja perunamaan.
Minussa kiehahtaa aina jotenkin miellyttävästi kun näen sinun punaisen päänuppisi värisevän tuskasta. Sisälläni haaveilen pajupilleistä. Haluan olla spontaani ja hikinen,
rento, ikään kuin.
Silloin tällöin kaipaan usvaa ja kolibreja,
ukkosen jälkeistä kastetta.
Se ei onnistu enää, sinun vikasi. Olet hiekkalaatikkoni murskattu linna.
Ei helvetti, karjun. Luonnostaan vaaleat hiukset valuvat pitkin selkääni, paljasta selkääni - olen juuri noussut sängystä.
Tänä aamuna, joka olisi voinut olla täysin tavallinen, ihanan tavallinen, kääntyikin kaikki päälaelleen sekaisin mielipuoliseksi ja mukkelis makkelis.
Sinä haluatkin vakaan elämän, et halua harrastaa seksiä kello kolme yöllä.
Et halua herätä siihen, että suutelen varpaitasi.
Ja kylmää viikon vanhaa pitsaakaan sinun ei tee enää mieli.
- Kaurapuuroa aamuisin, voisilmän kera.
Herätyskello soimaan tasan puoli seitsemältä, jotta ehdit selata aamun lehden läpi ennen kuin lapset täytyy viedä tarhaan.
Kuka haluaa vapaaehtoisesti kaltereiden taakse ?
Ketä kiinnostaa puhua politiikasta kun on koko maailma pelastettavana?
Minä haluan vielä nauttia, opetella aakkoset kreikaksi ja ostaa viimeisillä rahoilla kallista viiniä.
miksei me voitaisi matkustaa yhdeksäksi päiväksi Jyväskylään, asua hotellihuoneessa sopivasti eri huoneissa ja tavata öisin yhteisessä kylppärissä.
Niin että on helppo lukita sosiaalinen vieteri tarvittaessa, ja ikävän ikävän iskiessä ponnahtaa takaisin kuin kuminauha.
Enää ei voitu sanoa mitään ympäripyöreää. Sinä aloit olla humala, jota yritän liuottaa pois juomalla kaksi litraa vettä.
Aloit olla kesä, jonka puista revin lehdet teräsharavalla, koska halusin liukua pian kaamokseen.
Aloit olla huolestuttavan sinä, uudestaan.
Tänä aamuna kaikesta tuli jotenkin raikasta. Ovi paukahtaa, matkalaukustasi roikkuu vyö puoliksi ulkona. Rappukäytävässä kumisee, tuimat askeleesi vaimenee.
Nojailen ikkunalautaan. Lapset täytyisi viedä tarhaan.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti