uskotko

Yön painostavassa syleilyssä vintillä minä en näe mitään tuijotettuani peiton alla kymmeniä minuutteja kännykän näyttöä
toivoen toivoen että sinne sujahtaisi pieni ystävällinen viesti, suukko jälkijunassa

minä nostan kytkintä ja näen en-mitään
minä suljen silmät uudelleen enkä vieläkään näe
minulla on kuuma ja oranssinpunainen huopa takertuu nihkeisiin reisiini
minä näppäilen tyhjään näyttöön RAVISTA MINUA koska pelkään liikaa ettet ole niitä miehiä
minä poltan sulakkeet ja päätän pakastaa nämä siniset patjat sitten kun en enää kuole


-Kun mun mielessä on sellanen MUSTA kohta se saa katkonaisesti sanottu ja sen silmäluomille levitetty väri laajentaa reviirinsä poskien korkeimmalle kohdalle
-Mitä jos nyt vaan rauhotuttaisiin, toinen tokaisee varmana siitä, ettei itkeminen ole hyväksi
-Kerran vuodessa linnunradalla se törmää siihen MUSTAAN ja sitten käy näin, se niiskuttaa ja pyyhkii kyyneleet äkkiä paidanhelmaan

Tämä taitaa olla teidän visionne aiheesta Surullinen kissansilmä mutta mitä jos laajentaisitte hieman mieltänne
Ehkä olen hieman höperö
Ehei, olette vain erilainen

läpihalauksen jälkeen minulla on raiskattu olo
kietoudun uudelleen ja vaikka se sanoo että MUSTA on minua varten, ota tämä puukko niin ravistan sinua toden teolla
minkä jälkeen voit ottaa lämpimän suihkun kyynelkanavissani jos olen yhtään kelpo

Ja niin tälle maailmalle sattui kaikenlaista, se pyöri pyörimistään kunnes oksensi pahoinvoiden ja sitten se voi pahoin pelkäsi toivoi olisiko näin

aivastin silmät auki, tositarina

tuikkasin hiekkaan kynnet, joihin lakka ei ollut vielä kuivunutpainoin rohtuneet huulet nokkospuskaan, minun huuleni
jolloin maailma heitti
                                      keitti

ja aamulla päässä soi pari anteeksiannettua lausetta
jotka totesivat minun välillä vihaavan parasta ystävääni
                                                  jonka huoneen seinät on vuorattu ruusunlehdillä

minä olen pieni tippi
jonka isäsi antoi hyvin palvelleelle tarjoilijalle rodoksella kesällä -91

lasihelmihiekalla

siinä sinä sitten seisot, satamassa
harmaa maa yltäsi kuihtuneena

sisältäsi uusi turkoosi putous pulppuillen
nilkkoihin
kesyttämättömänä
läiskähdellen

tuuli puistelee sadeveden makeaksi suutelemista hiuksistasi
vuosien pölyhiukkaset perämeren punaisille kultakaloille ja sinisille piraijoille

- ja minä olen aalto,

tehtäväni on vain hiljalleen
kuolla ja syntyä uudelleen
valkeaa vaahtoa otsatukassa, sillä minä ruokin tulevaa
ja lopussa imeydyn rantahiekkaan uinumaan