pakko kai turvautua luontokuvaukseen:
puuvillan ja untuvan seassa minä olen päiväni viettänyt, ja nälän yllättäessä kohdannut harmaanruskeat kasvoni, jonka tilasta varmaan kertoo aivan tarpeeksi se, etten näe eroa silmäpussien ja huulten sävyjen välillä
ja sitten inspiroitunut jostain niin kovasti, että tilaa ei jää kuin rakkaudelle - sellaiselle kuohuilevalle itserakkaudelle, joka ei oikeasti vie mihinkään, tukkii kaikki luomisprosessiin tarvittavat huokoset.
Pitkässä ajassa asioista on tullut kovin fyysisiä
Lankut jalkojeni alla ovat saaneet värinsä villasukkieni kuluneista pohjista. minä olen kävellyt ympyrää odottaen putoilevia lentokoneenosia , vingun
osaamatta laittaa sanoja sinne, minne ne kuuluisivat - hukutan ne olkapäillesi, hartioillesi, huonoimpina päivinä sukellan pää edellä kainaloosi ja peitän kasvot pahalta maailmalta, koska tiedän, mitä silloin teet:
Kiedot käsivartesi ympärilleni, silität hiuksiani ja jos en inahdakaan, pyöräytät minut ympäri ja kysyt syvällä äänellä
Mikä hätänä
Ja siihen minä aina sulan ja olen säälittävä
Ja nostan pääni
havaitsen: minussa virtaa estrogeeni
tunnen harmistuvani ja vaihdan housuihin
ja ajattelen sitä miestä, jonka esiliina oli väärän värinen
sillon harmittaa, kun kävelen jostain tapahtumista äärettömän raivon vallassa kadulla, eikä sitä vihaa saa purkaa mihinkään
ja tekis mieli juosta päin puuta tai jotain tehdä, kaivautua asfaltista pohjalle
nii sillon harmittaa ettei vaan kykene
kuva: weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti