kaikki tapahtuu kursiivilla vuosia ja sitten joku minussa kääntää sen kursiivin väärään suuntaan ja nukun vaikka ei väsytä ja kun väsyttää, en nuku ja kaikkien äänet sekoittuu samaksi kun muistot on yhtä sakeaa lientä jonka ainesosia ei voi enää erottaa toisistaan, oon addiktoitunut ihan kaikkeen eikä pienet violetit yksinkertaiset asiat anna mielenrauhaa

laitoin vaahtokarkin mikroon ja sulatin itseni sen sekaan, leikkasin tukan pienillä kynsisaksilla ja annoin tajunnan virrata viemäriin syljen mukana ja samalla kun sidoin sormesi sängynpäätyyn, kaduin ihan jokaista asiaa, kun minä en normaalisti ikinä kadu

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

voisin vielä tässä vauhtiin päästyäni toivoa, että ne tyypit, jotka postaustahdin hiipumisesta huolimatta vielä joskus tsekkailee meijän keijupölyisiä sivujamme, ilmottais ihanaisesta olemassaolostaan, että tajunnan öö... epähedelmät (eli mansikat!) jatkossa pulpahtelee tänne, eikä vaan sinne surullisen kuuluisaan pöytälaatikkoon (joka btw kihisee innostuksissaan, kun sillä on asiaa, jota ei oo päästetty ulos).

tuntuu hyvin erikoiselta kirjottaa jotain omana itsenäni. vielä tässä runon yhteydessä tälleen. sanokaa, jos pilaan tunnelman teidänkin mielestänne ja mun pitää poistaa tämä lisäteksti tästä. enivei, kommentiboksi on tuossa alhaalla. olen superiloinen ja superyllättynyt, jos joku vaivautuu! jee! sydänmiä!