Rakkaalleni

Yleensä olin vahva, en häkeltynyt mistään. Mutta kun katsoit minua, olisin halunnut ryömiä sängyn alle. Tutkia itseäni, parannella kaikki virheet ennen kuin annan itseni sinun käsiisi. Halusin kuollakseni olla sinulle täydellinen.

Hymyilit, minä katselin hermostuneena ohitsesi ylös kattoon.
-Mitä sä näät, kysyin.

Halasit minua. Tuoksuit hyvälle, kanelin ja kahvin sekoitus. Hieman sekavalle, mutta hämmästyttävällä tavalla vastustamattomalle.

-No, oothan sä kaunis.

Kaunis, vain kaunis. Kaikille tytöillekö olet sanonut saman?
-Ai, kiitos.

Sun silmissä kimalteli, ihanku tähtiä olis satanu.

-Sun silmät, ne kirkastuu kun sä naurat. Sun kannattas nauraa useemmin. Se on niinku jotain tiukujen helinää, sellasta että..

Taisin just nousta leijaileen, huomaatkohan sä että mun kädet hikoaa.

-Ehkä sä oot keijun ja menninkäisen sekotus.

Kerroit miten mun hymykuoppiin sopis pieni mansikka. "Tollanen.. rakastettava" Hitaasti teit ympyrää polvessa olevan mustelman ympärille, nauroit kun sanoin sen tulleen hypätessäni tämän kerrostalon portaat alas.
Höpsö, sanoit ja suukotit mustelmaa.

(Siihen mustelmaan tiivistyy meidän rakkaus: olin niin iloinen sinusta että luulin osaavani lentää.)