ja minä ajattelen sinun luomiasi, joiden läpi kuultaa ohuet verisuonet
ja minä ajattelen tummaa sydäntäsi joka on
ihan siinä,
kuoren takana, fyysisen ulottuvuuden keskipisteessä
minua vasten, oven takana
ja lopulta minä nousen, pudistelen helmojani, palaan maailmaan ja todistan olleeni koko ajan väärässä:
sitruunakorsetissa
huulet kirkkaanpunaisina
kun sinä tanssitit minut piiloon,
lavan taakse, kun seinä kuristi selkää ja sormet huokailivat tuhkakupissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti