Kuolet pian

Piikkilankaa kiristät kaulani ympärillä.
Aamut ilman sinua ovat helpotus,
tiesitkö sitä?

Tiikerin taas eilen vapautit.
Sinut se raateli, ympärilläsi on nyt verta
noin kuusi litraa. Kuolet pian.

Annan sinun luulla pitäväni tiikeristä.
Olen oikeasti siili-ihmisiä.

Tämä on sitä rakkautta,
piikkilankaa kiristäen sanot.

Rakkautta olisi myös päästää irti.
Piikkilanka kiristyy.

5. raide

Viini virtasi. Tänäkin iltana. Olinhan minä näiden juhlien sankari, keskipiste. Ei sankaria palvottu polvien takia, vaan siksi ettei hän ollut sen mahtavampi kuin reidet.
  Istuit viereisessä pöydässä jonkun miehen sylissä, kikatellen orgastisesti
ja tunsin punaniskaefektin toteutuvan minussa. Tyypillinen suomalainen mies, äreä paskiainen, sehän minä olin. Vaikkei sinun maailmasi vienyt omaani eteenpäin, en silti ymmärrä miksi isoäitini kääntyi haudassaan. Sinisten silmien kirous, olisi hän sanonut viileän totisena.
Oolalaa, Havajillahan sitä tässä ollaan, ajattelimme kuin ryhmä muurahaisia siilien vatsassa.
Silloin olit minun kanssani, nenäkarvojasi myöten rakastuneena, ja nyt olet nyppinyt ne pois.
 Kuin rakkauden.
Mutta Havaiji ja ne bikiniasuiset uimavalvojanköriläät,
okei, ne miellyttävät silmää. Skoolasimme siilien mahahapolla ja voi luoja sitä päihtyneiden määrää! Jos maailma olisi ollut tässä, emme me vittu sitä tienneet. Viini virtasi, sulassa sovussa mahahapon kanssa siilien ihokarvoista tehdyn sulatejuuston lailla.

Sinäkö olet se joka toi markkinoille tämän innovaation?!!! Vielä pari huutomerkkiä. Siilien mahahappo. Nainen, siilet ovat rauhoitettuja!

Tuo kuuma uimismies on selkäkarvoineen kuin sinun alapääsi. Lämmöllä muistelen nyt sitä baari-iltaa, eikä enää tuo toinen sinulle sylin tarjonnut mies häiritse,
huomenna tulen kaatamaan teidän päälle hautauurnallisen puhdasta, hapanta virtsaa.
Havaiji on kiva. Siellä minä saan miestä. Ja naista. Yhtäaikaa. Seksuaalisuus on yliarvostettua, konkreettisesti viimeisen tuomiopäivän juttu. Sen haju tunkee joka televisioruudusta, no matter where u are. Viini virtasi tänäkin iltana.
Kun kosto rahisi hampaiden välissä mukavasti kirskuen.

Perhosmassa

Minä olen hirviö.

Isken posliinikalloa vasten seinää. Mitä minä oikein teen kaikilla näillä?
vaihtoehtoja on noin seitsemäntoista ja puoli, valitse siitä sitten, saatana.
kantapäät ovat liekeissä, huulet hankautuvat asfalttiin, tungen sormet sisään tukkiakseni repeämät.
Jos joku nyt olisi tässä, sitoisin sen ilmastointiteipillä kiinni sängyn alle ylösalaisin, antaisin karjua, heittäytyisin kuuntelemaan.
Osaisin nauttia. Kykenisin. Olemaan. Jotain.
Tekisin pasta bolognesea oksennuksesta ja söisin viiden kilon pihvin. Raakaa maksaa ja sammakonsydämiä, jälkiruokasi merihevosia kudosnestekuorrutteella.

Tämän blogitekstin tunnisteet:
esim. skootterit, loma, syksy

Näytä kaikki. Minä rukoilen.

Minä pidätän kaikki maailman amiraaliperhoset, lukitsen ne toilettiin ja juuri kun sieltä loppuu ilma ja tila lepattaa siipiä, avaan oven nähdäkseni sen hetken kun
kaikki amiraaliperhoset lysähtävät kokoon, lakkaavat liikkumasta, perhosmassa valahtaa elottomana alas jättäen viisi senttiä katonrajasta tyhjäksi.

ole kiltti, hukuta minut siniseen steariiniin. Minä rukoilen.

Sirkus tuli?

vesipullossa kolisee, varpaat rummuttaa rytmissä. Minun kaulastani roikkuu riipus, painaa pään etukenoon ja katseen jalkoihin. olet häpäissyt minun sisareni,
samalla kun tartuit hänen siipiensä höyheniin,
iskit silmää
vesipulloelämää - sanoisin, ellet olisi siinä
naisen kosketus voi joskus olla elämä
siipien alla.

Koetin välittää viestiä.
Varoittaa,
mutta kun haukan varpaat tarttuvat saaliinsa kuin
purkka kengänpohjaan.
On liian vähän tehtävissä.
Olit pullovettä, minä pullon kierrekorkki
ja me kaikkeudessamme olimme pullo.
Laasulla ei niin väliä, kunhan oma maa on mustikka, muu maa karpalo ja
sillä siisti - HEHE.
Naurattaako ajatus kehitysvammaisista?
-Ei minuakaan. Olen itse sellainen.Kehittymiseni vammautuminen näkyypitkälle kehittyneissä vammoissani.Olen kehittynyt vammaisena viime aikoina, joten näin nyt päässäni
kaikki ihmiset pieninä värisevinä karpaloina.
Itse vierin pullonkorkkina vastatuuleen, kun sinä
raiskasit vettä,

ja onko outoa vaipua horrokseen huorakortteleiden viereen?
Onhan se poliittisesti epäkorrektia, viina maisuu.
Poliitikkojako tässä ollaan?

Luoja, lujastipa hän pitää kiinni vaikeasta lapsuudestaan. Junan alla ui krokotiileja.
Ää, siinä ongelma piileekin.
Syötkö krokotiilien kanssa aamuisin?

Niiden hengitys voi haista huonosti nukutun yön jäljiltä.

HALLELUJAA!
OLEN ÖINEN
KARVAMAT(T)O
JA KOSKA OLEN KEMMAISESTI
VAMMAUTUNUT, EN SAA KIERIÄ
SIINÄ.
     AINOA KAALINPÄÄNI 
LIENEE SINUN ULOSTEMÖYKKYSI
JOHON NYT ryömin.
Vedän peiton kikkelin päälle
ja olen onnellisessa tilassa.

Vintillä on

Joku on tuonut tänne minua.

Se limenvihreä vihko,

joka täyttyi melkein kokonaan Hailuodossa pienenä

Puhelinkoppisatuja.

Kaikki askeleet alakerrassa alhaalla

järisyttävät koko rakennusta, täällä sen vasta kuulee.

Jos liikahtaisin,

kaikki voisi romahtaa.

Jos liikahdan.

Upponalle on pettänyt minut.

En liikahda.

Haalistunut piparkakunruskea seinä nojaa minuun.

tunnen menneen tuijotuksen niskassa

Kaikki barbiet huutavat:

''Ylimielinen! Käpristynyt ! Aikuinen!''

Suhahdan hampaidenraosta niin lujaa kuin pystyn: ''Antakaa jo olla!''
Ojennan kättäni pölyn peittämää mollamaijaa
kohti

Sen syyttävä katse tunkeutuu syvälle
ja voittaa tämän pelin, suljen sen silmät.
Rappukäytävä kolisee

Aika sulkea aika.

harmaita maisemia

Yö nauttii.

asfalttinaarmu on unen aikana halkaissut

keltaisten lehtien meren.

öinen samettikangas on

yhä maisemani verhona,

nielen tähtisateen

kun juoppo oksentaa katulampun alla vihreässä anorakissaan

ja nauraa kuulle pilkallisesti.

Lasin takana

koivut pian tanssittavat

ohuilla varsillaan

yön piiloon.

jotka alkavat itkettää.

Pinkkivalkoista raitaa. Naisen violetit silmälasinkehykset riitelevät punaisten kasvoje kanssa

Pylväs istuutuu kädet vähän täristen.

Happamanmakea haju täyttää ranteiden sisäsyrjät,

minä täytyn kuonasta.

olen lähellä.

Pylvään sisällä en voi edes räpyttää silmää, ripset katkeaa, pian erität erikeepperiä, vihreänvalkoinen pintasi sivelee minut sisäänsä. Tässä olen turvassa, syvällä

olet tarpeeksi marmoria.

Nouset purppurana usvasta valaisemaan

enkä minä enää tiedä mitä tappaisin sinun kanssasi.

tahtoisin ehkä

kaatua kumoon

halkaista sillan

purra tiiltä niin että hammas murenee.

mutta jos suljen valot, uit tuulessa.

Ekstaasi

Sun kirsikkahuulet painautuu kuin tikari mun otsaan. Älä karkaa tuulen mukana.

Olet ihan lähellä. Sormenpääni tunkeutuvat melkein liian lähelle sinun pyhää ihoasi, kaikki se värinä ja oranssi minkä minussa sytytät tuntuu pyrkivän ulos kuin maanjäristys. Vasemmassa poskessasi on pientä untuvaista nukkaa, olet pehmeä ja hengität minua vasten kuin pieni lapsi. Kuljetan peukaloa leuan alla, nimetön etsii nenän kaarta. Nenänpääsi on sileä kuin harmaa aamukaste,
ja minä aion nyt liidättää meidät jonnekin ylös näillä siivillä jotka hellästi liität minuun aina uudestaan.

Korvissani humina käy kovemmaksi
ja kovemmaksi. Verta alkaa suihkuta alhaalta ylöspäin, joka puolella ahdistus ympäröi kiharrettua lahjapaperisieluani. En voi kuin käpertyä kokoon ja yrittää
niin kiireellä kuin mahdollista
yhdistää näitä palasia toisiinsa ja löytää oikeaa lukkoa avaimelle.
Punaisen tuskahuoneen keskellä koristen minä löydän viimeisen ratkaisun, viimeisen sijainnin.

Ylhäällä vesi solisee.
Istut lähteen äärellä, odottaen, hymyillen. Paitaasi on kirjoitettu linnunulosteella ''Klisee''
Ja minä tulen ja suutelen uudestaan. Sormesi ovat sirommat kuin muistin. Pujotan ne omien sormieni lomaan, nuolaisen poskesi sinistä arpea.
Verkon läpi tuulee nykyaika, autot, sähkö ja ilmastonmuutos. Minulla ei ole enää mitään, koska olen saanut kaiken. Kieltämättä rakastan sitä.