Perhosmassa

Minä olen hirviö.

Isken posliinikalloa vasten seinää. Mitä minä oikein teen kaikilla näillä?
vaihtoehtoja on noin seitsemäntoista ja puoli, valitse siitä sitten, saatana.
kantapäät ovat liekeissä, huulet hankautuvat asfalttiin, tungen sormet sisään tukkiakseni repeämät.
Jos joku nyt olisi tässä, sitoisin sen ilmastointiteipillä kiinni sängyn alle ylösalaisin, antaisin karjua, heittäytyisin kuuntelemaan.
Osaisin nauttia. Kykenisin. Olemaan. Jotain.
Tekisin pasta bolognesea oksennuksesta ja söisin viiden kilon pihvin. Raakaa maksaa ja sammakonsydämiä, jälkiruokasi merihevosia kudosnestekuorrutteella.

Tämän blogitekstin tunnisteet:
esim. skootterit, loma, syksy

Näytä kaikki. Minä rukoilen.

Minä pidätän kaikki maailman amiraaliperhoset, lukitsen ne toilettiin ja juuri kun sieltä loppuu ilma ja tila lepattaa siipiä, avaan oven nähdäkseni sen hetken kun
kaikki amiraaliperhoset lysähtävät kokoon, lakkaavat liikkumasta, perhosmassa valahtaa elottomana alas jättäen viisi senttiä katonrajasta tyhjäksi.

ole kiltti, hukuta minut siniseen steariiniin. Minä rukoilen.