Meri lainehtii kallion sisällä, auringonvalo heijastuu kiven kautta veteen smaragdinvihreänä. Tahdon sisään ajelehtimaan noiden neliömetrien alueelle, tahdon tuntea vapaata tietoisuutta siitä, että jaloilleen nousemisesta koituu aina välitön pökertyminen.
Olen pystyttänyt onkivapani luolan suulle. Se värähtää äänekkäästi, mikäli jokin suurempi häiriö on ovella, olen siis turvassa hetken.
Minulla ei ollut sen kummempia suunnitelmia. Valkoiseen harsoon kietoutuneena makasin vedestä nousevalla tasanteella keskellä pientä maailmaani, tuota heikossa valossa välkehtivää pientä maailmaani.
Yksinäisyys ja keuhkojeni solut hyrisivät kuorossa. Kevyt endorfiiniaalto humahti tasaisin väliajoin lävitseni tajutessani, mitä oli, tuli olemaan ja oli ollut.
Hei. Eksyin mun kaverin kautta (ah niin ihana irc-galleria;) toisen teistä (Annan?) kuviin ja sitä kautta tänne blogiin. Ku iteki tuota blogia kirjotan, nii aattelin kommentoida hihi. Sen verran mitä ehdin lukee: ihanaa tekstiä. Kylmiä väreitä!
VastaaPoistaIrc-galleria on kyllä ihan jumalainen keksintö. Hirmupaljon kiitoksia! Piristävää saada kommenttiakin : D
VastaaPoista-Anna