kun aurinko laahaa tähtiä perässään eikä näkökenttään ylety hunajaisenkosteat tulevaisuussaumat. Minä liotan kuumennettuun veteen yrttejä. Teen niin joka helvetin päivä. Sekoitan sisään lusikallisen ruotsalaista ruokosokeria ja tohveloin itseni koloon hakkaamaan näppäimistöä, limaisia sokeita kirjaimia ilman soluja. Onko se elämää, kun on puinen sydän ja tikut hiottu pois?
En elä ilman asenteita, minä leijun kivikovan kaikkeuden takana, eivätkä sormet ikinä ihan ylety.
Kahdeksalla jalallani neulon seitin sen ympärille, väistelen laavapurkauksia, haluan isona kuitenkin olla juuri tätä mitä juuri tässä.
Minä toivon kivisadetta, makeita palasia, jossain tässä lähellä
on jotain mitä koskettaa.
Astuessani ulos ovesta tunnen kylmän ilman viiltävän alusvaatteiden lävitse. Olen lähellä tarttua kahvaan, mutta silloin juuri on kaaduttava kun joku niin määrää ja
juuri silloin on käsky
sitoa hiukset päälaelle autonrenkaalla.
Valkoiset maissilastut sitovat taivaan kiinni maankamaraan. en usko talveen - sinuun.
---------------
Kerran kilpailin itseni kanssa. Minä voitin.
Sinä iltana katsoin itseäni peiliin ja sanoin HA. Sinä iltana olin vahingoniloinen itselleni, käänsin avainta lukossa ja pukeuduin valkoiseen mekkoon. Aloin pikkuhiljaa tuntea itseäni: vaikka omistan ehkä kaksitoista kampaa, harvoin jaksoin pahemmin niitä käyttää järkevästi.
Oli vihdoin viimein aikaa tuhlata aikaa seikkoihin, jotka alkavat jalkapohjista ja päättyvät luonnollisesti mahalaukkuun. Pikku hiljaa kaikesta oli muotoutunut elämäntapa, joku katkera hyttynen oli vain fossiilina sisäelimissä.
heips, halusin vain sanoa, että luin paljon ja pidin kovasti. saitte uuden lukijan.
VastaaPoistaoaa, voi paljon kiitoksia ! =)
VastaaPoista-Anna