kokonainen tuuliputous.

Hauskat ihmiset ovat aina olleet miehiä. Heitä, jotka osaavat karsia sanat ja raastaa juustopalan sydämenmuotoiseksi huonotuulisenakin.
Lähikauppa.
Muumilimsa on alennuksessa. Hupparin sisällä olen salaa kaunis: suihku huokuu minusta, meikkivoidetta on kantapäissäkin.
Päältä olen suttuinen ja punaharmaa nuori nainen ilman nahkaista käsilaukkua, sitäkin paksumpi hipiä. Kompastelen kassalle ja kiroan kumisaappaani sinne, missä piru voisi sulattaa ne aamiaiseksi.
Ärsyttää, asuisimpa tässä heti näin, huomaan viemäriluukun, koputan kantta ja huhuilen rotille.
Nyt joku kertokaa miten voisin seota niin täydellisesti että kenellekkään ei jäisi epäselväksi kuinka vahva pato olen ollut ja kuinka valtaisa muurarijoukko minuun on jäänyt asumaan vaivanpalkaksi, pliis ilman että ajan hiuksia pois, ne on muutenkin ainoat mitä jää kun matkustan kuusikymppisenä siperiaan kuolaamaan itseni elävältä tai muuttumaan susikoiraksi johonkin asuntolaan.
Nyt joku tuokaa minulle muoviämpäri leikeltäväkseni. Haluan olla osa tätä kolmatta persoonaa, tätä valtavaa hajoamisen tunnetta, tahdon tehdä kaikesta lopullista, palan halusta sekoittaa syljestäni drinkki ja juottaa se lentoemännille joilla muutenkin on ne asut jotka todellakin on perseestä.

Oikeasti en edes käynyt kaupassa. Limonadipullon avaaminen vain on jotain missä purkautuu ihan liikaa paineita.