Luistimet

Kauhean kuuma toppavaatteet päällä sisällä. Seisoin oven edessä odottamassa että isi tulis hakemaan minut.
Äiti istui ikkunan äärellä ja kääntyi katsomaan minua. Äidin silmien alla oli tummat varjot, isi ei ollut vielä tullut kotiin vaikka lähti jo eilen. ”Ota ne vaatteet pois, ei se isäs tuu.” Minua itketti niin, että henki meinas loppua. Isi ei taaskaan muistanu että meidän piti mennä ostamaan luistimia.

Huomenna toisella tunnilla piti mennä luistelemaan eikä minulla ollut luistimia. Joutusinko taas kävelemään kenttää ympäri ja kattomaan kun muut pelaa. Laitoin varalta kahdet sukat jalkaan, varpaista lähtis muuten tunto kävellessä.

Ensimmäinen tunti, kaikki muut ripusti luistimet naulakkoon roikkumaan. Muilla tytöillä oli valkeat kaunokit, Essillä vaaleanpunaiset kun sen vanhemmilla oli niin paljon rahaa. Minun kädet hikosivat kun piti alkaa laittamaan kirjoitusvihkoa takaisin pulpettiin ja lähteä syömään. Me mentiin parijonossa, Essi oli minun pari. Se kysy, mitä olin saanu joululahjaksi ja ennen kuin ehdin edes vastata, se oli juossu hakemaan luistimet ja käski kokeilla miten ihanalta niiden karvavuori tuntui. ”Millaset luistimet sulla on?” Kerroin, ettei me oltu ehditty ostaa mulle luistimia kun isi ei tullut viikonloppuna kotiin. ”Missä se sitten oli?” En tienny mitä sanosin, Essi ei ymmärtäis: sen isi ei tule humalassa kotiin.

Ruokavälkkä loppu ja isommat oppilaat tuli sitomaan meidän luistimia. Istuin oven vieressä penkillä odottamassa. Kaikki keräänty siihen minun ympärille, isommat oppilaatki ja ne anto mulle luistimet. Hienommat ku Essillä. ”Me kerättiin rahaa ja ostettiin sulle omat luistimet ettet joutuis aina käveleen.” Hävetti ihan kamalasti. Joku nelosluokkalainen poika sito mulle luistimet kiinni, yritin hymyillä leveästi. Kun luistelin, tuntu että se jää murtuis alta ja kaikki katto minua.

Kävelin kotiin nauhoista yhteen sidotut luistimet kädessä. Tuntu siltä, että oisin tehny jotain pahaa. Sydäntä poltti ku yritin keksiä, miten selitän luistimet äidille. Isälle en kyllä sanois mitään, se suuttuis ihan kauheasti mutta äiti keksis kyllä jotain.
Kävelin portaat ylös ja aloin ettimään avainta taskusta. Se tais jäähä siihen keittiön pöydälle. Soitin ovikelloa, toisella painalluksella äiti avas.
”Sulla jäi avaimet pöydälle”, äiti sano kävellessään keittiöön.
”Joo.”
Äiti istu taas ikkunanviereen. Se katto verhojen välistä kadulle, tiesin että se odottaa isää.
”Äiti, ne osti mulle luistimet.”
Äidin pää käänty nopeasti, se nousi, astu askeleen ja tarttu minua takin hihasta.
”En pyytäny niitä, ihan varmasti en! Äiti! En pyytäny.”
Minuun sattu se ravistelu, äiti puristi olkapäästä, sitä itketti.
”Miten helvetissä me selitetään tämä isälles, kysynpä vaan, miten helvetissä?”

Ovi kävi. Äiti irrotti minusta heti ja työnsi selkänsä taakse. Viina haisi koko asunnossa. Isi seiso ovella. Se huomas heti luistimet, nosti ne, astu ihan lähelle äitiä ja kuiskasi ihan hiljaa ”Mitkä nämä on?”
”Tytön luokkakaverit oli ostanu ne sille, en tienny mitään..”
”Saatanan valehtelija, nyt sanot mistä nuo luistimet on” isä huus ja tarttu äitiä hiuksista. Äiti ei vastannu mitään ja isä tiukensi otettaan niin että äiti putos polvilleen. Juoksin vessaan, laitoin oven lukkoon. Painoin käsiä korville, mutta kuulin silti isän raivoamisen ja äidin itkun.

heathrow

lainehdin taivaalla

imeydyn sadepilveen

kun ilmanpaine kasvaa minä

tukehdun

muusa

- hän on suutelee minua leuan alle.

hänellä on syntymäpäivä,
villasukat rutussa, himmeissä silmissään illan juopuneen punainen valo
hänen usvaisella ihollaan tanssinut harmaa verhokangas on jo sykkeeseen väsynyt

pikkutunneilla, kun kynttilät olivat palaneet loppuun ja savuinen huoneisto alkoi hiljetä
me nukahdimme sykkyrälle
näiden nuhjuisten
verhojen, vaatteiden ja muuttolaatikoiden värihelinän sekaan
epätietoisina, olisiko ketään herättämässä iltateelle
















weheartit.com

aamulla havahduin

Minä huusin sinua kanelipussista, kovaan ääneen, maustehyllylläsi alkoi rapista

Laahustit jääkaapille silmiä hieroen vaaleansiniset aamutossut jalassasi, et reagoinut mitenkään
Napsautit kahvinkeittimen päälle, avasit radion
Oli pakko huutaa, hakata vähän pimeitä seiniä
Näin en saa sinusta näin sinä vain istut keittiön pöydän ääressä kulmikkaana, aamuaurinko viettelee unista niskaasi, minä en saa sinusta otetta ja sinä vain hengität äänekkäästi etkä edes näe mitään, haluat palata kohtuun enkä minä saa sinusta minä olen violettia tähtipölyä baari-illan parfyymissäsi, pölyhiukkanen jonka joku punatukka saa pyyhkäistä puvuntakkisi hihasta

tomua oli silmissäni kiipesin maustehyllyä alaspäin
joka askel oli riski, pudotusvaara

auringonsäteet hymyilivät minulle itseriittoisesti hiustesi seasta, suututti,

oli pakko hypätä tyhjän päälle, toivoa lentävänsä
iskeytyä,
takertua kynsillä

sun elintoiminnot oli kovaäänisiä, tiesin, jotain on vialla

pimiömusiikkia

kultainen ruusupuutarha ei tuoksunut millekään.
koristeelliset posliinikupit hauraine korvineen eivät olleet päässeet kenenkään huulille ikuisuuteen
valokuvat elivät hänen unissaan seepiansävyisinä, alastomina
hänen sormenpäänsä ikävöivät niiden vakavakatseisen sankarin sähköstä väräjävää ihonpintaa


Portaikossa hänen lasikenkänsä eivät
enää kestäneet
sirpaleet puhkaisivat hitaasti
jalkapohjan tiheän kalvon
kyyneleet alkoivat tirskahdella poskipäille,
hän havahtui häpeään
hän oli yksin ja hylätty, hänen harmaa sydämensä vieri alas katukivetykselle























http://weheartit.com

kohtaaminen

victoria
huusin sinua välkehtivään yöhön, mutta sana huuhtoutui aallokkoon mitättömänä
ylläni oli sinun vaatteesi, harmaat, nukkaiset, tuntui typerältä
olin seisonut jo ainakin viidettoista liikennevalot ja autot rullasivat ohitseni korostetun hitaasti
katseiden maku oli karvas ja välttelevä,
kuiskaus
inhimillinen, sen siitä saa kun astuu ulos,
ei se ole enää sallittua

heathcliff
tiesin, että olit unessa
niin, ainoilla mailla, jonne et ollut minua päästänyt

minulla oli kirkkaimmat pellot, jykevimmät seilorit takanani
tämä väsymys oli sitä, jonka suu kuivahtaa ja silmät rutistuu
ja tuoksu houkuttelee ottamaan

heathcliff

jokin aurasi mua kovin ottein sisältä
vasta aamyön tunteina tajusi ripotella soran jäiselle kujalle

minä olen
kuollut tammivanhus käsivarsillasi
auringonnousun punavalossa
makaan jäykkänä ja arvokkaana, kumarrun ja kosketan harmailla huulillani hennon nukan peittämää korvanlehteäsi
kuiskaan

vahinko

hänellä on rinnassaan sydän, joka hymyilee välillä niin leveästi että sitä on pakko vähän toppuutella
on kireä, vaikka ei ole syönyt pihviä neljään vuoteen
- ehkä se rankaisee häntä toisista synneistä
toisten saappaisiin sukeltelusta, toisten nielujen kutittelusta
kielenkärjellä

kuvassa tyttö hymyilee epäsopivasti
puisia koruja silmäkulmissa ja kähärä valkoinen tukka
sen kaulalla on viiltojälki, joku on sitä rakastellut

sanoisinko, että se on kerta kaikkiaan syleiltävännäköinen

adalmiina oli hukannut helmensä
nyt itki sykeröllä atk-luokan varastossa punaharmaan kopiokoneen päällä
oli kallistanut paperihyllyn vasten ovea, ei muistanut että se
aukeaa ulospäin