sunnuntai 10. tammikuuta 2010

kissa vei kielen !

Uskon sinua yhtä paljon kuin ala-asteella uskottiin tekstiviesteihin
joissa luvattiin, että jos lähetät tämän kahdelletoista, ihastuksesi suutelee sinua huomenna.

Jokainen sanasi on kuin tuulen henkäys, tunnen sen mutta en enää huomioi.

Meteli kietoutuu kaikkialle tuskanrautaisena rihmana. Osaan tarttua yhteen melodiaan muutamaksi sekunniksi kerrallaan, se iskee rintaan ja herättää odotuksen. En kuitenkaan tiedä, aiheuttaako se sittenkin sitä päänsärkyä.
Käännyn ympäri ja näen peilikuvani. Virttynyt harmaa pusero, rasvaiset hiukset ja tahraiset kasvot.
Väännän kasvoilleni hymyn, se on leveämpi kuin koskaan. Tältäkö näytän hymyillessäni?Silitän poskeani ja uskon, että minä olen minä.
Tahdon ryömiä taivaan siipien alle, lakata odottamasta ja alkaa elää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti