Vihreä, ei vaan metsän väri

Kun et tajunnut Kun sanon sulle itkunsekasella
että mulle pitää soittaa äänellä että älä mee pois
silloinkun arvaat mun kirjaimista etten hymyile miltä susta tuntuu ? -Ollaanko me aamuja Tuntuuko se siltä, että väkisin
-Joo ollaan raahaat mua pulkalla perässä
-Ootko sinä mun joka aamu (vaikka on kesä)?
-Nyt et hymyile mitä mun pitää
tehdä
-Kato ku lennän


Me taidetaan olla maailman eniten suluissa tai huutomerkkien alla kiljuvina, maailman eniten jotenkin sekalaiset. Mua hymyilytti ajatus jostain tulevaisuudesta, talosta jonka katosta
roikkuu satuja !

- Mutta nyt tahdon sanoa suoraan! että olet minun mio poikani mio
- tykkään sun tavasta nauraa hallitsemattomasti
- haluaisin olla noita ja halata sun keuhkoja


Hikisinä metsäpolulla huomattiin istuneemme siinä ainakin kaksi tuntia, mikä on liikaa jos meinaa olla tänä vuonna seitsemäntoista.
Painoit kädelläsi kämmentäni kiveä vasten, jolla me istuttin, ja ajattelin, miten se kaikki viileys ja kesäaamukaste hiljaa kuivui vasten minua ja muuttui suloiseksi lämmöksi, siirtyi käsivartta pitkin.
Aurinko alkoi nousta, se minuun sun hiusten läpi säteili
ja kuu pimeni, tähdet hyräili hiljaa
ja aurinko -
kosteiden koivujen takaa jostain riisuutui sinisestä hupustaan.
Silloin katsoit silmiin.