Piirtäsinkö sun käteen perhosen?

Kun musta kasvaa iso, aion ottaa tatuoinnin mun käteen
Siihen tulee kaks perhosta, jotka lentää toisiaan kohti
Se ois niinku sinä ja minä, me lennettiin muttei kohdattu
Ei sitä vois sanoa kummankaan virheeksi, se oli meidän yhteinen virhe
(Ajattele, meillä on jotain yhteistä)

Jos oisit tässä, piirtäisin sun kämmenselkään perhosen
Hymy sun huulilla kertois sun tuntevan vaikket näe
Sä tunnet mut paremmin ku kukaan
(Tein väärin kun päästin sut menemään, mutta se on vain mun virheeni)

Me suunniteltiin kaikkea ja susta tuli mun turva, että kun yöllä en saanutkaan unta
ja olin oksennustaudissa ja mua pelotti olla yksin, soitin sulle
(Siks koska lupasit, että saan soittaa sulle koska tahansa)

Ja nyt täytyy kertoa, huudan keuhkojeni pohjasta saakka, ammennan ulos nyt kaiken sen jota en oo sulle koskaan uskaltanu kertoa

1) mä oon oikeasti ihan samanlainen ku kaikki muutkin tytöt
2) sun naurussa on taikavoima, joka saa saa mut sekoittumaan suhun
3) vaikka sanoinki muuta, en koskaan unoha sua

Ja sekin että sanon tämän kaiken vasta nyt johtuu siitä että oon oppinu vasta lentämään
(mun omilla siivillä!)

Ja mä kun toivoin että tämä viikko menis äkkiä. Nyt sen kaks viimistä tuntia kestää koko elämän verran. Kun odotan sun soittoa vaikka tiedän ettet soita. Miksei susta tunnu puolikkaalta ilman mua, mun sekunnit venyy ja hidastuu kun et pitele mua. Tiedäks, sä voisit pysäyttää sen kokonaan. Sitten mä jähmettyisin paikalleni ja alkaisin pikkuhiljaa lohkeilla.
Ajan rapistama musta tulis, aika rapistelis mun kirjeitä jotka sä lähetit. Niissä luki sun lempiväri ja kaks runoa. Mä vastasin sulle, kirjotin monta lasta mä haluaisin ja minkä nimisiä. Ja kirjekuoren sisälle piirsin sydämen.
Et huomannu sitä.
Mä piirsin sulle sydämen kuoren sisään, suljin kuoren ja lähetin etkä sä ees lukenu sitä sydäntä. Jonka sulle piirsin. Se kertoo jo suuresta välinpitämättömyydestä maailmaa ja mua kohtaan.

Sä
et edes
huomannu
pientä sydäntä
jonka piirsin sulle.
Sä olet mulle peilin takana.

huumaa mua

huomenta sigmund
kirjoitin sulle kirjeen heti sen jälkeen, kun aloit tuhista säkkituolissani unisesti.
ajattelin, mitä sanoisin sinulle aamulla, kun en enää tuntisi
olisitko yön aikana haihtunut uneesi, hereillä paljas selkäranka, hereillä pelkkä vihainen aavistus ja osteoporoosia huokuva? sanoisin

huomenta audrey, debbie
huomenta kurt
huomenta marilyn, elvis, james

huomenta greta

huomenta

onko sun resepti muuttunut yöllä? kun susta ei tullutkaan sitä, mitä odotettiin
sä et oo viikkoon päivittäny sun facebook-statusta
oon soittanu sulle kolmesti että käytäksä enää punasta huulipunaa
ja sä nauroit mulle puhelimeen

sun aamunkoitto oli tullutki eilen, sä olit päättäny että nyt susta tulee jotain korvaamatonta
sellasta, että sun kuolemaa murehtis koko maailma
(ja sä vaadit että prinsessa diana oottais sua taivaan porteilla)

paluumuuttaja

Vielä lisää metrejä, polulla on ankara kerros kahlattavaa. Otsatukka muuttuu mustasta valkoisenhuurteiseen.
viima piiskaa kasvoja kuin olisin tehnyt jotain todella anteeksiantamatonta
Korvissa vinkuu, vedän takkia tiukemmin ympärille: tuulen kouralla lentäessä todella tuntuu uhrilta.
maalissa kolautan kantapäät terassiin, lumi valahtaa hupusta laudanrakoon ja jää sinne nukkumaan.

eteisen punasiniruudulliset verhot.

Talossa on viileää, gramofoni rätisee
Meidän pyöreän ruokapöydän ääressä on kaksi tuolia, joiden kellertävänvalkoinen maalipinta on rapissut pois ja jäänyt pinnalle suuriksi, irtonaisiksi huudoiksi.
Pöydällä on kolme jalkaa, yksi ontuu, seinät on peitetty sinisellä sametilla. Hellalla on kirkkaanpunainen kattila, kahvi porisee. Ikkuna on mennyt säpäleiksi eteisessä ja kirsikkapuulattiassa on pari reikää lisää.
Portaista kuuluu ryntäysääniä: villasukkien huohotusta ja kantapäiden jytinää(ajattelen, että tämä rakennus romahtaa vielä joku päivä kun tuulee liikaa)
se olet sinä kultatukka, odottaneen punaposkisena virttynessä villapaidassasi kaappaat keuhkoni syleilyyn, kiedot lämpimät käsivarret ympärille ja kiepautat hiukset oikealle, pussaat niskaa ja sun huulet on kosteat.

1998

Olen asetellut lakanoita kaikkien seinäkellojen päälle,
tarvittaessa katkonut viisarit .
Sinä olet siili ja odotan sinun särkyvän
vaikka sulla on ne piikit

Kun sun pää painuu polviin
ei onnea kai jaeta kaikille
Susta valuu kyyneleitä, kaikkialta
kämmenistä ja selästä
-Sun selässä kuuluis olla siivet
Enkä välitä vaikka sininen lakka lohkeilee mun pohkeesta
Kun sulla on mun maailma jonka taisit luoda
Vaikka olihan se jo ennen sua
Kun kaikki oli vielä harmaata timantinkovaa.

Painan pääni sun polviin myös ja meidän hiukset sekoittuu
ja alkavat aaltoilla mustaruskeana merenä
ja kaikki vesi ja suola mikä meissä aina on muhinut
- annamme sen valua !
Sitten kipristymme toisiimme vielä vähän tiukemmin ja annamme maailman olla:
polvien kastua
hiusmeren vaahdota
ripsien kostua
vuosien kulua

Ja kun olet kaikkesi vuotanut ulos
käärin sinut siniseen Nalle Puh- pyyhkeeseen ja suojelen
ja olen kivinen muuri, soturi sinulle, suojelen.

Kerro indefiniittipronomeina minulle sinun elämäntarinasi, ettei minun tarvitse enää kuvitella kaiken tapahtuvan sellaisten ihmisten maailmassa, jossa:

kaulahuivit on vaaleanpunaruudullisia ja burberryn, käsilaukku ainakin prada ja legginsit ginasta kiiltävää kangasta, hiukset kuten kuuluukin ja meikki kohdillaan, maybelline
vaikka itse olen täynnä puolukoita ja tein aamulla viittä eri kahvia enkä juonut yhtään niistä sillä arvostan glamourista
ja koska olen anybody anytime somewhere no one please, tee minusta hedelmämix ja verismoothie äläkä vain läikytä nilkkureilleni (mokkanahkaa) enkä tykkää niistä ihmisistä koska jotenkin heillä ei ole mitään ja jäljellä silti kaikki
koska huoneessa on sopivasti pinkkiä ja glitteriä ja vaaleanpunaista ja suloista ja poikaystävä joka on oikeesti not ja any, ei every niinkuin voisi ja kaikkien sanojen pitää kuulostaa hienoilta ja kiekaista vähän ja olla sopivasti pitschi niinkuin ne sanoo ja katsoa mtv:tä ja tanssia vähän, ja kun oikein harmittaa niin romahtaa sänkyyn, poikaystävä tuo sitten lämmintä kaakaota ja suklaapiirakan 
ja kun ei kukaan ole oikeasti sellainen vaan ihan niinkuin muutkinja kun et ole everything, en ehkä tarvitse sinua korkeintaan pitämään imagoa yllä sillä minulla todellakin on sellainenolen pinkkiä ja kynsiä, pitkiä kynsiä ja minulla on poikaystävä joka tuo vain teetä ei kaakaota kun minä olen oikeasti vain ihminen ja myös minä lihon
minua ei jaksa suututtaa muut kaltaiseni koska me ollaan liitto
me ei olla koskaan yksin koska meillä on toisemme ja me ollaan aina vaan kännykkäsoiton päässä aina tavoitettavissa kunhan kaikki muistaa pitää äänet päällä
jos vaikka tulee joku hätä eikä ole sänkyä mihin kaatua

Vihreä, ei vaan metsän väri

Kun et tajunnut Kun sanon sulle itkunsekasella
että mulle pitää soittaa äänellä että älä mee pois
silloinkun arvaat mun kirjaimista etten hymyile miltä susta tuntuu ? -Ollaanko me aamuja Tuntuuko se siltä, että väkisin
-Joo ollaan raahaat mua pulkalla perässä
-Ootko sinä mun joka aamu (vaikka on kesä)?
-Nyt et hymyile mitä mun pitää
tehdä
-Kato ku lennän


Me taidetaan olla maailman eniten suluissa tai huutomerkkien alla kiljuvina, maailman eniten jotenkin sekalaiset. Mua hymyilytti ajatus jostain tulevaisuudesta, talosta jonka katosta
roikkuu satuja !

- Mutta nyt tahdon sanoa suoraan! että olet minun mio poikani mio
- tykkään sun tavasta nauraa hallitsemattomasti
- haluaisin olla noita ja halata sun keuhkoja


Hikisinä metsäpolulla huomattiin istuneemme siinä ainakin kaksi tuntia, mikä on liikaa jos meinaa olla tänä vuonna seitsemäntoista.
Painoit kädelläsi kämmentäni kiveä vasten, jolla me istuttin, ja ajattelin, miten se kaikki viileys ja kesäaamukaste hiljaa kuivui vasten minua ja muuttui suloiseksi lämmöksi, siirtyi käsivartta pitkin.
Aurinko alkoi nousta, se minuun sun hiusten läpi säteili
ja kuu pimeni, tähdet hyräili hiljaa
ja aurinko -
kosteiden koivujen takaa jostain riisuutui sinisestä hupustaan.
Silloin katsoit silmiin.

perustun sinuun, tositarina

Koetan raaputtaa kovettunutta sydäntä yöpöydältä, olen jättänyt sen siihen puoliunessa kesken kauniiden ja rohkeiden liveperformanssin; sinä istut mun sängyllä punaiseen lakanaan kietoutuneena iho läpikuultavana ja nilkat yhä sokerilla suudelmista . olet sähköisku kylpyammeessa;
Sun edessä olen Titanicin miehistön viimeiset kahdeksan minuuttia, kierrän sun kultaista tukkaa nimettömäni ympärille, pelossa meillä on salainen sidos ja kipakka hammasote ja sääennusteessa paljon korkeapainetta etelässä. Uponneena, hiekan puristavassa otteessa me ollaan ne, ketkä kasvattaa kidukset ja kylvää turkoosin valtakunnan jonkun aarrearkun ympärille -

tornadoon ja hurrikaaniin me otetaan teltta mukaan ja ehkä vähän kaakaota.
-
sinä ja minä samettihousuissa
istutaan kuin buddhapatsaat kirkon lattialla hiljaisuudessa.
paperi alkaa rapista ja
kaivat jotain taskusta.
seinät kolisee ikäväänsä, katto yhä kiljuu ikivanhoja kuiskauksiaan
alttarilla epätoivoa ja harmaita lopullisia unia, tsunameja, röyhelörakkautta ja metalliarkkuja - ruusuja kuitenkin joka tapauksessa aina !

ja sinä katsot eteenpäin paperisi hyvin, hyvin täynnä uskallusta
ja sun sydän on siinä valkoinen ja mieli täynnä kinuskia.

Aikaisin löytyy onnea

Ammennan sinun hymystäsi itselleni aamuikävän.
                   En voi lakata katsomasta käsiäsi,
                   kämmentesi kuivaa ihoa.

Keitän vahvaa kahvia, siitä josta pidät.
Vaaleanvihreästä kupista
                   se on lempikuppini.

Minun mustat hiukseni leijuvat ympärilläsi kuin sädekehä
  olen sinun enkeli ja sinä minun hymy aamulla

Minun sydän sinun taskussa - sinne se kuuluu
Sydän sinun taskussa

Joka on pohjaton

ropise mulle tähän näin

siinä liikennevaloissa seistessäni tajusin, että näillä kaikilla tyypeillä oli eriväriset pipot ja niiden alla ainutlaatuiset hiuslaadut, niiden alla sosiaalisesti rajoittunutta hilsettä ja niiden alla migreenistä tai odotuksesta sykkivä sydänpää.

14:58
annoin hymyn kareilla sun satamassa ja pilvien olla sittenkin kissoja eikä taikurin kaniineja
mietin miten afrikka kurkottaa etelä-euroopan nilkoille ja singaporelaiset keittää sulle hernekeittoa ilman palkokasveja.

kännykkä soi takintaskussa, sininen neutraloi vaaleanpunaisen. sitä esiin kaivaessani kavahdin kynsiäni, joiden päältä lakka oli ikävästi rapissut juuri ja juuri paljastaen liuskoittuvan ja hauraan kynnen kellertävänä kuin
-itsetuntoni kolisi kumisaappaisiin
ja painoin: hylkää puhelu : katsoin aurinkoon, keltainen neutraloi näköaistin, tahdoin olla sikiö ja kellua radioaalloilla.
14:59

vähän myöhemmin soitin sulle takaisin ja päätin olla nauramatta,
tahdoin antaa sun välillä olla se jonka muovikelmu sulaa ja lopulta rypistyy.