Ja mä kun toivoin että tämä viikko menis äkkiä. Nyt sen kaks viimistä tuntia kestää koko elämän verran. Kun odotan sun soittoa vaikka tiedän ettet soita. Miksei susta tunnu puolikkaalta ilman mua, mun sekunnit venyy ja hidastuu kun et pitele mua. Tiedäks, sä voisit pysäyttää sen kokonaan. Sitten mä jähmettyisin paikalleni ja alkaisin pikkuhiljaa lohkeilla.
Ajan rapistama musta tulis, aika rapistelis mun kirjeitä jotka sä lähetit. Niissä luki sun lempiväri ja kaks runoa. Mä vastasin sulle, kirjotin monta lasta mä haluaisin ja minkä nimisiä. Ja kirjekuoren sisälle piirsin sydämen.
Et huomannu sitä.
Mä piirsin sulle sydämen kuoren sisään, suljin kuoren ja lähetin etkä sä ees lukenu sitä sydäntä. Jonka sulle piirsin. Se kertoo jo suuresta välinpitämättömyydestä maailmaa ja mua kohtaan.

Sä
et edes
huomannu
pientä sydäntä
jonka piirsin sulle.
Sä olet mulle peilin takana.