Perhosmassa

Minä olen hirviö.

Isken posliinikalloa vasten seinää. Mitä minä oikein teen kaikilla näillä?
vaihtoehtoja on noin seitsemäntoista ja puoli, valitse siitä sitten, saatana.
kantapäät ovat liekeissä, huulet hankautuvat asfalttiin, tungen sormet sisään tukkiakseni repeämät.
Jos joku nyt olisi tässä, sitoisin sen ilmastointiteipillä kiinni sängyn alle ylösalaisin, antaisin karjua, heittäytyisin kuuntelemaan.
Osaisin nauttia. Kykenisin. Olemaan. Jotain.
Tekisin pasta bolognesea oksennuksesta ja söisin viiden kilon pihvin. Raakaa maksaa ja sammakonsydämiä, jälkiruokasi merihevosia kudosnestekuorrutteella.

Tämän blogitekstin tunnisteet:
esim. skootterit, loma, syksy

Näytä kaikki. Minä rukoilen.

Minä pidätän kaikki maailman amiraaliperhoset, lukitsen ne toilettiin ja juuri kun sieltä loppuu ilma ja tila lepattaa siipiä, avaan oven nähdäkseni sen hetken kun
kaikki amiraaliperhoset lysähtävät kokoon, lakkaavat liikkumasta, perhosmassa valahtaa elottomana alas jättäen viisi senttiä katonrajasta tyhjäksi.

ole kiltti, hukuta minut siniseen steariiniin. Minä rukoilen.

Sirkus tuli?

vesipullossa kolisee, varpaat rummuttaa rytmissä. Minun kaulastani roikkuu riipus, painaa pään etukenoon ja katseen jalkoihin. olet häpäissyt minun sisareni,
samalla kun tartuit hänen siipiensä höyheniin,
iskit silmää
vesipulloelämää - sanoisin, ellet olisi siinä
naisen kosketus voi joskus olla elämä
siipien alla.

Koetin välittää viestiä.
Varoittaa,
mutta kun haukan varpaat tarttuvat saaliinsa kuin
purkka kengänpohjaan.
On liian vähän tehtävissä.
Olit pullovettä, minä pullon kierrekorkki
ja me kaikkeudessamme olimme pullo.
Laasulla ei niin väliä, kunhan oma maa on mustikka, muu maa karpalo ja
sillä siisti - HEHE.
Naurattaako ajatus kehitysvammaisista?
-Ei minuakaan. Olen itse sellainen.Kehittymiseni vammautuminen näkyypitkälle kehittyneissä vammoissani.Olen kehittynyt vammaisena viime aikoina, joten näin nyt päässäni
kaikki ihmiset pieninä värisevinä karpaloina.
Itse vierin pullonkorkkina vastatuuleen, kun sinä
raiskasit vettä,

ja onko outoa vaipua horrokseen huorakortteleiden viereen?
Onhan se poliittisesti epäkorrektia, viina maisuu.
Poliitikkojako tässä ollaan?

Luoja, lujastipa hän pitää kiinni vaikeasta lapsuudestaan. Junan alla ui krokotiileja.
Ää, siinä ongelma piileekin.
Syötkö krokotiilien kanssa aamuisin?

Niiden hengitys voi haista huonosti nukutun yön jäljiltä.

HALLELUJAA!
OLEN ÖINEN
KARVAMAT(T)O
JA KOSKA OLEN KEMMAISESTI
VAMMAUTUNUT, EN SAA KIERIÄ
SIINÄ.
     AINOA KAALINPÄÄNI 
LIENEE SINUN ULOSTEMÖYKKYSI
JOHON NYT ryömin.
Vedän peiton kikkelin päälle
ja olen onnellisessa tilassa.

Vintillä on

Joku on tuonut tänne minua.

Se limenvihreä vihko,

joka täyttyi melkein kokonaan Hailuodossa pienenä

Puhelinkoppisatuja.

Kaikki askeleet alakerrassa alhaalla

järisyttävät koko rakennusta, täällä sen vasta kuulee.

Jos liikahtaisin,

kaikki voisi romahtaa.

Jos liikahdan.

Upponalle on pettänyt minut.

En liikahda.

Haalistunut piparkakunruskea seinä nojaa minuun.

tunnen menneen tuijotuksen niskassa

Kaikki barbiet huutavat:

''Ylimielinen! Käpristynyt ! Aikuinen!''

Suhahdan hampaidenraosta niin lujaa kuin pystyn: ''Antakaa jo olla!''
Ojennan kättäni pölyn peittämää mollamaijaa
kohti

Sen syyttävä katse tunkeutuu syvälle
ja voittaa tämän pelin, suljen sen silmät.
Rappukäytävä kolisee

Aika sulkea aika.

harmaita maisemia

Yö nauttii.

asfalttinaarmu on unen aikana halkaissut

keltaisten lehtien meren.

öinen samettikangas on

yhä maisemani verhona,

nielen tähtisateen

kun juoppo oksentaa katulampun alla vihreässä anorakissaan

ja nauraa kuulle pilkallisesti.

Lasin takana

koivut pian tanssittavat

ohuilla varsillaan

yön piiloon.

jotka alkavat itkettää.

Pinkkivalkoista raitaa. Naisen violetit silmälasinkehykset riitelevät punaisten kasvoje kanssa

Pylväs istuutuu kädet vähän täristen.

Happamanmakea haju täyttää ranteiden sisäsyrjät,

minä täytyn kuonasta.

olen lähellä.

Pylvään sisällä en voi edes räpyttää silmää, ripset katkeaa, pian erität erikeepperiä, vihreänvalkoinen pintasi sivelee minut sisäänsä. Tässä olen turvassa, syvällä

olet tarpeeksi marmoria.

Nouset purppurana usvasta valaisemaan

enkä minä enää tiedä mitä tappaisin sinun kanssasi.

tahtoisin ehkä

kaatua kumoon

halkaista sillan

purra tiiltä niin että hammas murenee.

mutta jos suljen valot, uit tuulessa.

Ekstaasi

Sun kirsikkahuulet painautuu kuin tikari mun otsaan. Älä karkaa tuulen mukana.

Olet ihan lähellä. Sormenpääni tunkeutuvat melkein liian lähelle sinun pyhää ihoasi, kaikki se värinä ja oranssi minkä minussa sytytät tuntuu pyrkivän ulos kuin maanjäristys. Vasemmassa poskessasi on pientä untuvaista nukkaa, olet pehmeä ja hengität minua vasten kuin pieni lapsi. Kuljetan peukaloa leuan alla, nimetön etsii nenän kaarta. Nenänpääsi on sileä kuin harmaa aamukaste,
ja minä aion nyt liidättää meidät jonnekin ylös näillä siivillä jotka hellästi liität minuun aina uudestaan.

Korvissani humina käy kovemmaksi
ja kovemmaksi. Verta alkaa suihkuta alhaalta ylöspäin, joka puolella ahdistus ympäröi kiharrettua lahjapaperisieluani. En voi kuin käpertyä kokoon ja yrittää
niin kiireellä kuin mahdollista
yhdistää näitä palasia toisiinsa ja löytää oikeaa lukkoa avaimelle.
Punaisen tuskahuoneen keskellä koristen minä löydän viimeisen ratkaisun, viimeisen sijainnin.

Ylhäällä vesi solisee.
Istut lähteen äärellä, odottaen, hymyillen. Paitaasi on kirjoitettu linnunulosteella ''Klisee''
Ja minä tulen ja suutelen uudestaan. Sormesi ovat sirommat kuin muistin. Pujotan ne omien sormieni lomaan, nuolaisen poskesi sinistä arpea.
Verkon läpi tuulee nykyaika, autot, sähkö ja ilmastonmuutos. Minulla ei ole enää mitään, koska olen saanut kaiken. Kieltämättä rakastan sitä.

ennen kävin poniajelulla aamuisin

Leluponillani on maailman suurimmat ja syvimmät silmät. Kun ne aukeaa,

näen sen riepotellun ja horjuvan poninsielun mikä sisällä värisee, ja

minä olen sen marmoripylväs, minä olen sen koristeellinen pyörätuoli. Tältä barbilta irtosi pää eilen ja tälle tein hääkampauksen.


Ja nyt kun juoksen metsäpolkua poispäin kotoa
vihreä leikkimökki takanani haalistuu, puolukat murskaantuu kengänpohjien alla

ja polviin alkaa sattua nuo tasaväliset iskut ja kanervat koettavat kompastuttaa,
ajattelen sitä leluponirykmenttiä pinnasänkyni alla.
Se on pölyn peitossa,
nykyään en suo jokaiselle ponille hyvänyön suukkoa,


huuleni eivät maista niiden tekokuituista harjaa vaan
imen sinusta oikeaa elämää.

Suutelen tupakan harmaaksi värjäämiä sormiasi,
korppeja yritän välttää sillä ne ovat pahanilmanlintuja, kuten sanotaan.

Vie minut pois.

epätoivon värit

Odotin kauan että heräisit,

yritin saada sinut sanomaan jotain.Kertomaan edes unessasi että välitit.

Kovin ahdistavasti valkoinen lakana oli jalkojemme ympärille kietoutunut,
kuin nippuside se piti meitä yhdessä,

vaikka irti tahdoit päästä.

Ennen kaunis perhosten siipien havina

on muuttunut korvissasi myrskyksi.

Vakavana kerroit että on turhaa koittaa
öljyä veteen sekoittaa.

Mitä, enkö kelpaa?