minä olen appelsiini

Seiso kalliolla paljain varpain. Vapaus, oi mikä vapaus, elämä oikeassa kädessäsi nyrkkiin suljettuna --



Että hyppäätkö vaiko et,

et, huutaa isoäiti kivensä alta. Täällä ei ole mukavaa, eikä sielläkään, ei ole missään.

Ajattele niitä sanoja, jotka ilmaisevat kahta.
Minä ja sinä. Sinä ja minä. Me. Olemmeko yhtä? Mihin minä lopun, mistä sinä alat? Sulaudummeko yhdeksi ruumiiksi, yhdeksi hengeksi? Olisinko ilman sinua vain puolikas? Entä sinä ilman minua? Mitä menetät, vaikken olisi vieressäsi? Et mitään. Et menetä mitään, koska löydät uuden puolikkaan jostain. Ja minulla on silti sinut vaikkei sinulla olisikaan minua.

Tunnen tuulen hiuksissani, se saa ne näyttämään tulimereltä johon uppoat uppoat uppoat. Syvemmälle kuin koskaan. Tunnet sen polttavan, syvältä, käpristyt kivusta. Tulenpunaiset hiukset. Polttaa, sattuu, ne polttavat reikiä sinuun.

Joku ihminen on MINÄ. Kaikki ihmiset kutsuvat itseään MINÄksi, mutta jos väitän, että kaikki ihmiset ovat minuja, olen väärässä väärässä väärässä niin että polttakaa roviolla, minulla on punaiset hiukset ja olen vain ihminen, kuulun roviolle--



On vain yksi minä ja se olen minä, joten kerro, miksi antaisin tuulen enää leikkiä hiuksillani,

miksi antaisin ilman löyhyttää mekkoani,

miksi sammaleen kutittaa jalkojani,

kerro:



Koska on vain yksi sinä.

Enkä tiedä mistä sinä alat ja mihin loput. Kerro myös se minulle, etten vahingossakaan tuhoaisi sinua tuhotessani itseäni.

Koska on vain yksi sinä.