Olla joku

Kuulin miten he rakastelivat olohuoneessa. Makasin sängyssäni peiton alla sikiö-asennossa ja painoin käsilläni korvia etten kuulisi. Silti kuulin, kaiken, vaikken olisi tahtonut. Hiljeni hetkeksi. Luulin, että ne lopettivat.

Kaikki alkoi taas alusta.



miksi nämä seinät ovat paperia? En olisi halunnut kuulla jokaista ääntä, jokaista voihkaisua, jokaista yksityiskohtaa. En voi käsittää että nuo, kaksi ihmistä joista vain toisen tunnen, tekevät jotain, joka olin aina ajatellut kauniiksi, niin rumalla ja väärällä tavalla. Miten ne pystyivät rakastella, NUSSIA, PANNA toisiaan tuolla, samassa tilassa jossa tulen viettämään vielä monta vuotta?

Iljettävää.

Minua oksetti ja halusin repiä sisuskaluni ulos, mutta ajatus maksastani sydämestäni ohutsuolestani tässä saastaisessa likaisten huokausten peittämässä ilmassa sai minut kakomaan, ja käpristyin vielä kippurammaksi.


Tahdoin ajatella Tian perhettä. Tian möhömahaista bisnesisää ja pullaa leipovaa äitiä kaikessa neitseellisyydessään, vaikka niillä oli sentään viisitoistavuotias lapsi. Kietouduin syvemmälle puhtaan puuvillan syleilyyn ja kuulin päässäni tykytyksen, sydämeni, joka alkoi rauhoittua.

Tialla oli punainen tupa ja perunamaa.
Valkoinen puutalo keskellä Jyväskylää, sopivan kaukana kaikesta ja silti niin lähellä kaikkea. Tialla oli jackrusselinterrieri, Jopo ja pikkuveli, eivätkä sen vanhemmat koskaan edes suudelleet julkisesti. Tuutulaulu, tuutulaulu, isä, tulisit kuiskimaan korvaani suloisia loruja, minä en halua kuulla saastaa, minä en halua kuulla äidin kiimaista huutoa, minä haluan olla sellainen, joka ei tiedä
mitä isot tytöt tarkoittaa kun ne sanovat huora.

Kuulin miten ne rakastelivat olohuoneessa.
Ei ole normaalia tehdä sellaista, se on hyvän selän takana, vaikka luulin toisin