vahinko

hänellä on rinnassaan sydän, joka hymyilee välillä niin leveästi että sitä on pakko vähän toppuutella
on kireä, vaikka ei ole syönyt pihviä neljään vuoteen
- ehkä se rankaisee häntä toisista synneistä
toisten saappaisiin sukeltelusta, toisten nielujen kutittelusta
kielenkärjellä

kuvassa tyttö hymyilee epäsopivasti
puisia koruja silmäkulmissa ja kähärä valkoinen tukka
sen kaulalla on viiltojälki, joku on sitä rakastellut

sanoisinko, että se on kerta kaikkiaan syleiltävännäköinen

adalmiina oli hukannut helmensä
nyt itki sykeröllä atk-luokan varastossa punaharmaan kopiokoneen päällä
oli kallistanut paperihyllyn vasten ovea, ei muistanut että se
aukeaa ulospäin

intiaanimaja

viileänkirpeä sirpaleääni
minä istuin korkean katon alla samettisen pimeyden suojissa, ylläni
harmaa kaapu ja tuoksujen harso
sekä vakosamettihuntu, vihreät villasukat jotka raaviskelivat varpaita ja kaikkea muutakin sitä minussa mistä tunto ei ollut kovettunut olemattomiin
yritin saada hapertunutta kukkaroa auki
saada sylissäni olevien käsivarsieni väliin energiaa, halusin tuntea lämmön niistä hohkaavan ja voiman
jonka rytmi lopulta iski vatsaan ja sinihome levisi kirpakkaana läpi kehon

solki oli jumissa, ruostunut paikoilleen
(jäätiin kerran kahdestaan sateeseen ja käymisprosessi alkoi)

yritin saada vihreää nurmikkoa kasvamaan ympärilleni
pienistä anilliininpunaisista versoista, joita sain puhkeilemaan läpi haurastuneiden lattialankkujen
joka silmänräpäytys toi kosteutta poskipäille ja sieluni pinnisteli aivan kirsikoilla
happi liukui ympärilläni ja tunsin koskettimien hipaisun paljaalla selälläni, se muisti yhä:

olin kynttilällä raapustanut sisäreiteesi, ole kiltti poika ja juokse vapaana
Ja helvetti, sinähän juoksit

minä herään ja otan tukea

toisinaan hiivin punaisin varpaankynsin
käpristyen kumpuilevilla terälehdillä vaan
en tänään

paljas kivi vasten lämmintä jalkapohjaa. verhot siivilöivät aamuauringon kasvoilleni sivaltaen, en tunne surua

hopeanharmaan kahvinkeittimen nappi on tuttu ja vahva
kolmijalkainen jakkara korisee vasten kivetystä, istun alas - koko maailma on tänään kylmä ja painava ja minä olen

heikko, pehmeä, uninen ja vaaleanpunaista pumpulia
rikottavissa

! sellainen, että kun tuubaan joku puhkuu

minä tahdon muuttaa niihin putkiin ja tuntea tuulen tukassani
hyristä matalasti, niin ettei kukaan erota

se ottaa kylmään syliinsä, puhaltelee hellää viimaa korvaan
silti me jotenkin sovitaan yhteen

tulinuotteja

olen urut

minulla ei ole nimeä

hehku ylläni, muukalainen

niin ulvon



keuhkoistani pusertuu kaksi ylikypsää mangoa ja huokaisen:

sinussa on jotain sellaista jonka luulin tulevan trooppisista puutarhoista
nyt vain ravaat koskettimillani edestakaisin
sormin hikisin
paita liimautuneena niskaan,
violetti sädekehä

silmäpako

ota kosketus
haluan olla tuulenpesä oksillasi
apua,
purkaannun. leviä laajalle

pelkkään solmioon sonnustautuneena hän nousi, nosti hattuaan
hyppäsi matkatavaraliukuhihnalle ja humahti muoviverhon läpi tuntemattomaan

astu punamustaan aikakoneeseen, palaa lähtökuoppiin
potkaise itseäsi silmään seitkytluvun indigo

ota tukastani kiinni
ja lopeta tämä sietämätön poksahtelu

seremonia

kaikki ovat hiljaa
heräävä maa on musta ja kiiltää kultaisena

oikaisen finnkinon aution pihan läpi
ilma on musta ja pehmeä, orkideoja täynnä
tiedän,

tämä on niitä aamuja

oikaiset itsesi raitapatjalle, se purkautuu kulmista ja sinä
nukkaannut, etkä nypi mitään pois

Kun sitä kaipaa vaan sen yhden syliin
                         Tahtois kasvattaa sen kanssa pari (ihanaa) lasta
                                              Eikä kuitenkaan
Odottaa että se halaa ja samalla toivoo että se häipyis

Kun ihailee sen viisaita ajatuksia ja sitä, että se tahtoo ranskalaiset viikset sormiinsa
                Ja sitten muistaa että eihän se koskaan tule olemaan mahdollista

-Sinä olet aivan ihmeellinen
-Taas tuo ilme, ethän sä edes yritä muuttua
-Ja nuo silmät, sinä hymyiletkin niin suloisesti
-Mä oon niin  kyllästyny suhun

ollaanko

ruskeat helmet syleilevät silmäkuoppiani ja
sade ropisee peltikattoon,
minä olen käpertynyt veneen alle
ja sateesta tummuneet
koivunlehdet takertuneina poskiini
kaipaan lämpöä

ollaanko puuvillaliinaan käärityt pähkinät,
yhdessä, saman harson sisässä?
ollaanko sokeat ruusut lukkojen takana
vitriinissä

nahkahansikas

herra, olette tökerö
lausutte sanojanne joita ajan kuluessa
koetan asetella toisten huulille
tökkäsitte sydänlihakseeni palavan suitsukkeen
hymyilitte määrätietoisesti, anna savun levitä, tyttö
tuoksun tukkia solusi ja värjätä sinut uudestaan

mutta
rakastan sitä kun hän pitää minusta tiukasti kiinni ratkaisevilla hetkillä
etten pääse liikkumaan
tai huutamaan
pyrkimään takaisin, hän sanoo
ollaan tässä

unohdus

vie aikaa tottua.
antaa mielen tukehtua kohtuun ja pysäyttää
vesirajassa läikkyvät
tutut kasvot.

kumartua, laskea mekko nilkkoihin
antaa heinien ja kirjosieppojen raaviskella ihoa sieltä missä se on ohutta

pikkusormella tökkiä vesirajaa ja koettaa tunnistaa
kuka on tämä kadonnut,
laskuvedessä etsintäkuulutettu

victoria

kirkas ja väkevä ovat olleen hankalasti vastakkain
hankautuneet yhteen ja puristaneet ohimoista

miksi nauran, vaikka selkäni takana tulitikku polttaa pian
tutulla selällä kiemurrelleet kynnet
ja tuuli tukahduttaa metsän takanani harmaanruskeaksi, painaa varvut kasaan

haluan vain avata avaruuden, antaa hapen virrata liekkeihin,
heittää ne saatanan hampaat nuotioon ja ruoskia paljasta päänahkaa
kepein sydämin
hukata kesän tuuleen ja
päästää suun vaahtoamaan ja hukkua itseeni

tarvitsen viestejä

nokia tune

näinä lumisina aikoina en ole yrittänyt olla mitään.
olen pessyt hiukseni vanhalla tunkkaisella hajuvedellä ja lukenut kaksikymmentä vuotta vanhoja naistenlehtiä,
olen lakannut silmäripseni hopeanharmaiksi ja ottanut vastaan suuria järkäleitä
jotain hyvin kylmää ja painavaa
ollut ihan viime vuosituhannelta tai jostain enkä tiedä miksi

kiidän kostealla asfaltilla, sade on huijannut luistimet jalkaani
terä itkee vasten kiveä, raastan itseäni väkisin kohti jotain en mitään enkä tiedä miksi
ja sitten

nokian kolmekolmekymppejä alkaa sataa
väkinäisesti hymyillen kohoaviin lumikinoksiin tienvarrella,
puhelimet hukuttavat hangen tummansiniseen muoviin, alkavat väristä toisiaan vasten sulattaen uudessa sadasosasekunnissa tuon vaalean neitsyen, kolisten lopulta vasten toistensa heikkoja kuoria
tummansinisinä ja heikkoina ja tuttuina,
ehkä olen palannut tärkeän äärelle

Putosin korkealta

Tänä aamuna ei silmiä hivele pehmeän aamuinen aurinko
Äiti sanoo tämän päivän oleva ikimuistoinen
- lähdet sairaalaan
Koleat seinät muistuttavat minua keskitysleireistä
Seinän halkeamat iskevät minulle silmää
- Tyttö rakas olet tullut jäädäksesi

Putoan polvilleni, lattian halkeama suurenee ja minä syöksyn alas
En ehdi ottaa hymyä kasvoilleni, en painaa ylösnousevaa paitaa alaspäin
ja kaikki paljastuu

Yksi katkennut kylkiluu
Vereslihalla oleva sydän

Kaikken nähneet silmät

Äidin selkä katoaa (hän ei huomaa etten seuraa)
Kuiskaan huutaen sydämeni pohjasta
- Äiti, tapa minut

syvillä vesillä

Yö oli sateinen. Hän seisoi risteyksessä silmät kosteansinisinä loistaen keltainen sadehattu hiuksillaan,
punaiset kiharat liimautuneina kuulaalle otsalle
hänen hymynsä uiskenteli pitkin kasvoja, kurotellen poskipäille ja yläluomiin aiheuttaen valtaisia aaltoja siinä ja sydämessäni
hänen jalkateränsä osoittivat kevyesti sisäänpäin
ja minä halusin langeta niille jaloille niin kipeästi

että jäin paikoilleni toivoen, ettei hän ikinä sammu

peilisali

rinta rutussa
posket ummessa
minussa keltaiset heliumpallot nousevat liian nopeasti
painavaa retkeään tukkien
lopulta kurkkuni

kasvot aamukasteen hukuttamina
minä pamautan talosi siniharmaan
oven kiinni ja
räsähdän sen kanssa yhtä aikaa terassille
pakokauhuissaan ampiaislauma
pakenee,
minä nostan verisen mekkoni
ja iskeydyn vasten metsää

kaikki puut ovat ruumiisi kuvia

narraathan

istun valkoisten liinojen sisällä.
en uskalla hengittää.
tukehdun sinuun

lauantai kiirehtii ja minä
melkein ehdin jo ikävöidä kämmeniesi jälkiä raa'alla sydänlihaksellani

asettuessani viimeisen kerran leikkauspöydälle puristan
kylmin, matalin sormin
sinun niskaasi,
painat määrätietoisesti pääni alustalle ja suhiset sisuksiini
tämä ei ole ohitse kulta

Kolme ja puoli

Heräsin kolme ja puoli minuuttia ennen herätyskelloa. En koskaan laita sitä soimaan parillisin minuutein. Astuin yksi kaksi kolme askelta kunnes heräsin. Katsoin lattiaan (mikä ihme siihen pisaroi?) ja säpsähdin kuin kauris metsänlaidalla. Pieniä timantteja pitkin lattiaa. Aloin kerätä niitä kuin mielitautinen, äkkiä äkkiä kaikki pitää saada kiinni kukaan ei saa itsenäistyä!

Heräsin kolme ja puoli minuuttia sen jälkeen. Voi luoja, en minä voi lähteä! Revin junaliput kappaleiksi, kokosin palaset käteeni ja lähdin liuottamaan niistä musteen pois. Kumarruin vesilätäkön ylle, läiskäytin käteni kastematoja täynnä olevaan lammikkoon ja nielaisin kuravettä. Junalippu tuhottu.
Saavutin juuri itselleni vapaapäivän. Vapaan päivän tehdä vapaasti mitä haluan.
Sovin erittäin huonosti tähän muottiin, olen innoissani ihmisistä mutta kun tulee aika kohdata heidät.. tiedän kyllä nopeimman reitin päästä karkuun.

Minussa on 76% valmiina tähän
17% tukehduttamassa tyynyllä
7% jossain ihan muualla.

uskotko

Yön painostavassa syleilyssä vintillä minä en näe mitään tuijotettuani peiton alla kymmeniä minuutteja kännykän näyttöä
toivoen toivoen että sinne sujahtaisi pieni ystävällinen viesti, suukko jälkijunassa

minä nostan kytkintä ja näen en-mitään
minä suljen silmät uudelleen enkä vieläkään näe
minulla on kuuma ja oranssinpunainen huopa takertuu nihkeisiin reisiini
minä näppäilen tyhjään näyttöön RAVISTA MINUA koska pelkään liikaa ettet ole niitä miehiä
minä poltan sulakkeet ja päätän pakastaa nämä siniset patjat sitten kun en enää kuole


-Kun mun mielessä on sellanen MUSTA kohta se saa katkonaisesti sanottu ja sen silmäluomille levitetty väri laajentaa reviirinsä poskien korkeimmalle kohdalle
-Mitä jos nyt vaan rauhotuttaisiin, toinen tokaisee varmana siitä, ettei itkeminen ole hyväksi
-Kerran vuodessa linnunradalla se törmää siihen MUSTAAN ja sitten käy näin, se niiskuttaa ja pyyhkii kyyneleet äkkiä paidanhelmaan

Tämä taitaa olla teidän visionne aiheesta Surullinen kissansilmä mutta mitä jos laajentaisitte hieman mieltänne
Ehkä olen hieman höperö
Ehei, olette vain erilainen

läpihalauksen jälkeen minulla on raiskattu olo
kietoudun uudelleen ja vaikka se sanoo että MUSTA on minua varten, ota tämä puukko niin ravistan sinua toden teolla
minkä jälkeen voit ottaa lämpimän suihkun kyynelkanavissani jos olen yhtään kelpo

Ja niin tälle maailmalle sattui kaikenlaista, se pyöri pyörimistään kunnes oksensi pahoinvoiden ja sitten se voi pahoin pelkäsi toivoi olisiko näin

aivastin silmät auki, tositarina

tuikkasin hiekkaan kynnet, joihin lakka ei ollut vielä kuivunutpainoin rohtuneet huulet nokkospuskaan, minun huuleni
jolloin maailma heitti
                                      keitti

ja aamulla päässä soi pari anteeksiannettua lausetta
jotka totesivat minun välillä vihaavan parasta ystävääni
                                                  jonka huoneen seinät on vuorattu ruusunlehdillä

minä olen pieni tippi
jonka isäsi antoi hyvin palvelleelle tarjoilijalle rodoksella kesällä -91

lasihelmihiekalla

siinä sinä sitten seisot, satamassa
harmaa maa yltäsi kuihtuneena

sisältäsi uusi turkoosi putous pulppuillen
nilkkoihin
kesyttämättömänä
läiskähdellen

tuuli puistelee sadeveden makeaksi suutelemista hiuksistasi
vuosien pölyhiukkaset perämeren punaisille kultakaloille ja sinisille piraijoille

- ja minä olen aalto,

tehtäväni on vain hiljalleen
kuolla ja syntyä uudelleen
valkeaa vaahtoa otsatukassa, sillä minä ruokin tulevaa
ja lopussa imeydyn rantahiekkaan uinumaan

naarmu

yö alkaa itkettää
ja turhaudun, kaikki näkevät mitä teen

minulla on nälkä, kuin olisin mehiläisen kuivunut hunajakenno
räksähtelevän atooppinen ja toisten huulia vailla

nilkoissa roikkuva painavanharmaa maakotka
joka manauksen arvoinen, ohut niska joka giljotiinille
tatuoitu nilkka tarantellalle,
hiipimispuu.

makaan puhtaassa paskassa leoparditapettiseinien välissä,
tykkään susta ja haluan

Ei voi olla totta

Täältä löydät lisää aiheesta villasukka.

Itsetuhotuotteista tänään -50% alennus !
Mm. hirtto silmukka leipä veitsi raastin rauta

Tänään on viimeinen kerta kun halaat minua,
sitä ennen voit lausua viimeisiä sanoja ja itkeä pari tarkkaan harkittua kyyneltä
Minä purkitan kahtena normaalipäivänä normaalia itseäni
vihreään lasiseen purkkiin jonka kylkeen on kaiverrettu
tämä on minä, nuuskaise kerran elämässä ja pidä matalaa profiilia

Vietetään yhdessä viimeinen ehtoollinen ja sen jälkeen alan liito-oravaksi

Viisaat vievät?

Koko yön olin piileskellyt hiuslakkapullossa, toivoen että joku suihkauttaisi minut ulos hienojakoisena ja hyödyllisenä ja hyväntuoksuisena. Vaan ei.

Aamuisen kadun yli juoksi ehkä komein näkemäni mies. Se heilutti kättään ja sen suu levisi virneeseen (pieni hymykuoppa vasemmassa poskessa). Haalea kaulahuivi kaulassaan se juoksi minua vastaan. Minä hidastin vauhtia askel askeleelta. Yhtäkkiä käännyin ympäri ja juoksin niin lujaa kuin kenkäni vain liikkuivat eteenpäin. Jatkoin juoksemista vaikka punainen auto töytäisi minua.

Terveyskeskuksen takana pysähdyin pyyhkimään silmäkulmiani.
Ilmassa oli sateen herättämien kasvien uninen tuoksu
Ihmisen maku suussani velloen kaivoin taskupeilin esiin ja säikähdin hieman:
Hiukset olivat liimautuneet hikisinä otsaan, posket punoittivat ja silmät olivat niin kosteat että ripsiväri tuntui liimautuvan poskiin joka räpäytyksellä.
Asfaltti oli kostea enkä ihan tiennyt mihin olin matkalla. Koko ajan oli ollut määrä mennä jonnekin, mutta nyt en enää jaksanut vaivautua.
Jatkoin tietä pitkin sen verran, että nilkat tuntuivat taittuvan. Tienlaidalla kahlasin ylikasvaneissa rikkaruohoissa pitkälle metsikköön ja istuin kostealle mättäälle. Tunsin luonnon hitaasti pyrkivän iholle, joka puolelle,
päätin antautua ja heittäydyin selälleni.
En enää hahmottanut aikaa, olin pikku hiljaa jo aivan märkä selkää ja niska myöten. Vierelläni seisovat puut näyttivät uhkaavan jykeviltä
ja minä olin kivikova ja raskas kuin fossiili, satatonninen raivolla latautunut eläin,
heiveröityneen vangin niskaa painava rautariipus


Siihen päätin kuolla

joskus myöhemmin.

Kaikki muistot palavat

Maailma on sivuelementti näinä aikoina:

meidän kaikki muistot palavat auringonvalossa
ei voi kukaan heittää pois maailmankartalta koska
jokainen aamu on uusi mahdollisuus ja kaurapuuro on terveellistä
viimeiset hetket voivat olla sinulla hänellä minulla

minä tiedän itsemurhareseptin,
sitä voi käyttää jos on kyllästynyt käyttämään kasvojen lihaksia hymyilyyn
tai jos onnellisuus on enää kaukainen käsite
jos muiden lista hyvistä asioista on yli puolet omasi mittainen

kaikki ongelmat ratkeaa kunhan niitä katsoo tarpeeksi kaukaa
- ehkä pilvien päältä

more than part of me

Mm, what do you say?
Mm, that you only meant well? Well of course you did
Mm, what do you say?
Mm, that it's all for the best, of course it is

Imogen Heap - Hide and seek

Siluetti

viileästä väristen
hengitän huoneen
sinistä hämärää

harso kohoilee kasvojeni yllä
unisten perhosteni sinnikkyyttä kädestä pidellen

katson peiliin, pursuan siitä ylitse
ja huomaan, että se on joku toinen joka minut on
näin
täydeksi puhaltanut

Seinään on kirjoitettu:

Homeostasiaa pidettävä yllä

Huhtikuu. Kaula parempi, sääret melkein kunnossa, oikea silmä ulkoneva. Nyt Drosera 200, yliannostus.
- Ehkä emme ole miettineet tätä aivan loppuun
- Mansikkamehu on läpikuultavaa, oli astia tumma tai vaalea...
- Siinä tapauksessa otan vielä yhden
- Tuo ämpäri
Tänä aamuna minulla oli kahdeksantoista tyhjää lastensänkyä. He istuivat portailla rivissä, asujen sävyt kiersivät väriasteikon.
-Olisitteko ystävällisiä ja liikkuisitte sympatiakehän toiselle puolelle
On niin mielen harmoniaa kuormittavaa, kun 18 lasta istuu ja hymyilee. Joka toinen pyörätuolissa. Jokaisen asuun sopiva kipsi, side tai silmälappu saa kehossa veret virtaamaan.
Sydämen hermoimpulssit liian nopeita. Lisättävä Diaseptyliä jokaisen vereen 200mg. Ehkäistävä mahdolliset tunteenpurkaukset.
-Ottakaa siili kiinni, viekää sen piikit sinne
-Anteeksi, voisitteko lakata murjottamasta ja kaapata tuon siilin
-Ai ennen kuin se hyppää laiturilta mereen?
-Ennen kuin se tuikkaa verinäytteenottoputken silmäkuoppaansa

Harmaina päivinä huomasin elämän kallistuneen hieman vasemmalle, oikean korvani olevan tukossa ja kaiken lisäksi
-voi vietävä, kerro
eräänä tiistaina kauko-ohjasin yhdeksän lasta pyörätuoleissaan mereen Oulun torinrannassa...
1968 potilaalta leikattiin kiniiniruiskeiden jäljiltä syntyneet nystyrät, joihin oli alkanut muodostua paiseita.
Pahinta on, että yhdellä heistä oli nimi. Hänen maantiepölyn tukehduttamat hiuksensa olivat aina leteillä, ja ennen uppoamistaan hän huusi omaa nimeään niin, että merenelävät kituivat

mutta se nimi tukahtui suolaiseen porinaan.

Aamulla kun heräsin omasta ihanasta kaappikellostani,
-ai, en tiennyt sinun olevan sairas
huomasin pääni huutavan hallelujaa ja toivoin saavani veren vuotamaan ehkä myös tänä päivänä. Olen harvinaislaatuinen raha, sellainen jota kaikki keräävät.
-Oi, ja sinä olet niin vahva.
Tiedän. Olen kupoleiden kuningas, kankaitten kuningatar mutta ääni se vain kipinöi päässä. Se yksi nimi, vaikka meri on jäässä.
-Mitä sille henkilölle kuuluu?
No se on kuollut.

Seitsämän litraa morfiinia vereni tilalle, kiitos.

masokistipelto

satiinilakana on pakkomielle.

jakaminen on yhtäkkiä kauhean pyhää:
jos säännöt ovat realistiset, minä en tunne rakkautta, tahdon jakaa
vain itsepäisen palvonnan ja kirpeät sirisilmäaamut

sinä raavit paperin luokitteluillasi.
vedät ihoni sivuun
ja minä sydän kurkussa heittäydyn vasten seinää
nyökkäillen

minä toiveikas
riippuva ruumis

kevään letitän iholle

luonnonvalkea pitsireunus kuivalle asfaltille
minä hengitän
vaaleankeltaista tyllihamettasi

myskimalvan terälehdellä hivelen niskaasi hiljaa.

keinuen huudan:
puuterivallankumouksen lumous!
seitsemäntoista kuolemansyntiä
olkoon nestemäinen rajauskynä
tupakan pehmeä tuoksu
ja siivet

Tytöstä tuli nainen

Hän ei koskaan, koskaan halunnut sateenvarjoa. Toisen silmän häneltä oli puhkaissut eräs minkkiturkkinen rouva. Punaisella sateenvarjollaan, jonka yksi piikki seivästi silmän ja se jäi sen piikin päähän, kuin roska Ainolanpuistossa kadunkulkijan kenkään. Tyttö ei sanonut sanaakaan. Meni kotiin, laittoi lasikuulan silmän paikalle. Punaisen, hän halusi muistaa.


Tyttö ei oikeasti ollut rituaalien ihminen. Hänellä oli sotkuiset pihlajanmarjaiset letit, mutta ne alkoivat kasvaa yhteen ja kuristaa kurkkua heti yhden koulupäivän jälkeen. Miten hän jaksaisi kuvailla itseään tuntemattomalle, lähtisikö hän ripsistä vai varpaista?
Peiton alla maatessaan jäykkänä kuin tukki hän päätti aloittaa varpaista.-Punaista lakkaa. Niin kuin tädeillä. Säärikarvoja oli, pinkit virttyneet pikkuhousut ja raidallinen yöpaita. Sen alla kohoileva tarintakehä ja vähän liian lyhyet käsivarret. Pisamaleuka ja nökönenä, harmaat silmät. Homssuinen tyttö, lyhyet ripset.
Aamuisin hän käänsi kylkeä sängyn alla, jonne yleensä päätyi nukkumaan kun ei tahtonut rasittaa sänkyparkaa. Hän levitti jalkoihinsa karviaisenmarjoilta tuoksuvaa rasvaa, ja mietti josko joku hänet yllättäisi tänään. Että jos joku ihan todella pysähtyisi kadulla,
-sulla on kaunis hymy,
sanoisi ja jatkaisi matkaa. Eikä hän koskaan saisi tietää, kuka se ruskeasilmäinen aamuperhonen oli. Tyttöä se ei vaivaisi, hän tahtoisi tietää vain sen, joka hänelle kerrotaan.

Rakkaalleni

Yleensä olin vahva, en häkeltynyt mistään. Mutta kun katsoit minua, olisin halunnut ryömiä sängyn alle. Tutkia itseäni, parannella kaikki virheet ennen kuin annan itseni sinun käsiisi. Halusin kuollakseni olla sinulle täydellinen.

Hymyilit, minä katselin hermostuneena ohitsesi ylös kattoon.
-Mitä sä näät, kysyin.

Halasit minua. Tuoksuit hyvälle, kanelin ja kahvin sekoitus. Hieman sekavalle, mutta hämmästyttävällä tavalla vastustamattomalle.

-No, oothan sä kaunis.

Kaunis, vain kaunis. Kaikille tytöillekö olet sanonut saman?
-Ai, kiitos.

Sun silmissä kimalteli, ihanku tähtiä olis satanu.

-Sun silmät, ne kirkastuu kun sä naurat. Sun kannattas nauraa useemmin. Se on niinku jotain tiukujen helinää, sellasta että..

Taisin just nousta leijaileen, huomaatkohan sä että mun kädet hikoaa.

-Ehkä sä oot keijun ja menninkäisen sekotus.

Kerroit miten mun hymykuoppiin sopis pieni mansikka. "Tollanen.. rakastettava" Hitaasti teit ympyrää polvessa olevan mustelman ympärille, nauroit kun sanoin sen tulleen hypätessäni tämän kerrostalon portaat alas.
Höpsö, sanoit ja suukotit mustelmaa.

(Siihen mustelmaan tiivistyy meidän rakkaus: olin niin iloinen sinusta että luulin osaavani lentää.)

tee se nopeammin.

huhtikuu on klisee.

minä tunnen olevani pahantahtoinen ja kyllästynyt.
mahaan ja päähän ja olkapäihin sattuu, kantapäät on tulessa ja silmät kaivertaa itseään ripsillä ulos kuopistaan, hiukset on tuhkassa, huulet Sahara ja kevät rypistynyt lakanaan.
mielenosoituksellisesti tuijotan suoraan aurinkoon, se pukee mustat lasit

kyllä minä tunnen sinut, huokaan ja kyllästyn oitis:
vaihdan vihamielisiä katseita jonkun punapipoisen kanssa ja kaadan itselleni kupin teetä, liotan kauan.


mökin vieraspatjalla
makaan kietoutuneena marimekkoon.
silmät ummessa olen tajuton sinulle, ja sinä
lastaat päälleni kaikki huovat mitä kolostasi löydät
liu'ut hiljaa viereen ja alat piirtää otsaani.

kumpa voisitkin tietää,
miten sen alla sykkii tänään

Maailmanlopun ensimmäisen seikkailun luku

Joten nyt olisi hyvä, jos et enää veisi tätä pois koska olet kaikki se mitä pitääkin
Vien sinut jos et olekaan symmetrinen kaiken suhteen
Olenko oletko
onko kukaan
Ehkä vaihdan puhelimeni kuoret johonkin
kauniimpaan haluan olla miksen siis vain ole kuka saa olla se

Kun kuulen kaikkien kirjoituksen kun ne painaa lyijykynällä lujaa mun selkää
Otan vihreän vaaleanpunaisen oranssin ja leijun sumussa
Katsot minua rannalta käsin, käsinkosketeltava on mun rakkaus sua kohtaan
Sinä kun katsot mua silmilläs, saat mustan muuttumaan kauniiksi

Ja me ratsastettais leikkihevosella pitkin taivaankantta ja kauemmas
koska me tykättäis seikkailla

Oisitko mun seikkailu jos
jos tää maailma loppuis

Sä oisit mun maailmanlopun seikkailu, yks ja ainut

kuka tahtoisi uneksia ilman seuraa

Sänkysi yllä kellon tuntiviisari
nuolee jo keskiyön pisteitä.
vaaleanruskea untuvatäkki ja sen pehmeäksi kulunut kangas,
tyyny on nukuttu myhkyräiseksi.
patja on tasan yhdeksänkymmentä senttiä. miksi sellaisia sänkyjä
enää edes tehdään?

kun meidän peittojen ja tyynyjen muodostamassa kodissa
nukuit pää mun sylissä
lämpimämpänä kuin auringon sydän
ja yhtäkkiä läväytit silmäsi auki ja katseesi paiskautui suoraan tummalle sydämelleni

hei kuule,

sinä salpaat hengitykseni jos vielä kosketat
ja ruumiintoiminnot ovat ikävä kyllä juuri niitä mitä tarvitsen nauttiakseni sinusta edes sen hetken
minkä meille tähdet on antaneet maankuorella.


(tai ihan missä vain)

kokonainen tuuliputous.

Hauskat ihmiset ovat aina olleet miehiä. Heitä, jotka osaavat karsia sanat ja raastaa juustopalan sydämenmuotoiseksi huonotuulisenakin.
Lähikauppa.
Muumilimsa on alennuksessa. Hupparin sisällä olen salaa kaunis: suihku huokuu minusta, meikkivoidetta on kantapäissäkin.
Päältä olen suttuinen ja punaharmaa nuori nainen ilman nahkaista käsilaukkua, sitäkin paksumpi hipiä. Kompastelen kassalle ja kiroan kumisaappaani sinne, missä piru voisi sulattaa ne aamiaiseksi.
Ärsyttää, asuisimpa tässä heti näin, huomaan viemäriluukun, koputan kantta ja huhuilen rotille.
Nyt joku kertokaa miten voisin seota niin täydellisesti että kenellekkään ei jäisi epäselväksi kuinka vahva pato olen ollut ja kuinka valtaisa muurarijoukko minuun on jäänyt asumaan vaivanpalkaksi, pliis ilman että ajan hiuksia pois, ne on muutenkin ainoat mitä jää kun matkustan kuusikymppisenä siperiaan kuolaamaan itseni elävältä tai muuttumaan susikoiraksi johonkin asuntolaan.
Nyt joku tuokaa minulle muoviämpäri leikeltäväkseni. Haluan olla osa tätä kolmatta persoonaa, tätä valtavaa hajoamisen tunnetta, tahdon tehdä kaikesta lopullista, palan halusta sekoittaa syljestäni drinkki ja juottaa se lentoemännille joilla muutenkin on ne asut jotka todellakin on perseestä.

Oikeasti en edes käynyt kaupassa. Limonadipullon avaaminen vain on jotain missä purkautuu ihan liikaa paineita.

Lähde havaijille kanssani

Hei vain kultaseni
olen tässä ajatellut löytäneeni työskentelytapani: vaihdan internetselaimen asetuksia.
Olen ajatellut toisia ihmisiä vain siksi, että olen itsekin sellainen, ja kärsin ikävästä ikävästä.
Grundström ja minä kävelemme yhdessä päin tiilimuuria.

Se on sitä kun pianon koskettimet iskeytyvät luuhun
symmetrisesti sekunneittain, liukuportaat nykivät hieman eivätkä oikein liiku. Letkajenkan kaksi eteen- yksi taakse. Sellaista se on. Uutinen joka putoaa ohi silmäkulman, niin laimea mehu kesäpäivänä että sama juoda vettä.
Sokeriton sokeri.Kun äiti kertoi minulle, etten ole sitä mitä hän halusi. En ole tarpeeksi surullinen, minun silmäni ovat iloiset. Äiti ei tiedä, mistä olen saanut ne silmät. Isältäni? Ei, sinulla ei ole isää, äiti kertoi. Hämmennyin ja sain viimein tietää, että minä olen orpo. En sillä tavalla kuin muut orvot, olen jollain tavoin onnellisempi. Minä olen onnellinen orpo. Äitini orpo lapsi.
Sinun kosketuksesi on kuin nuppineuloja neulatyynyssä. Sormesi uppoavat ihooni, olen pehmeä ulkoa. Oi vie minut talvipuutarhaan, jossa lumi ei ole vettä. Se on valkoista tomusokeria ja puistojen penkit ovat tehty aamukasteesta. Vettä siis sittenkin, paljastit.

Jos hymyilet, tee se aidosti koska muuten sun hymy on ruma Ja naurat aina väärissä kohdissa

Tyhjästä on vaikea sekoittaa mitään taikajuomia.

Vähän ongelmallinen tämä tilanne, myönnän: tyhjää täytän tyhjemmällä ja valkoisen tapetin sisälle haluaisin piiloutua.

En halua muuttua ihmiseksi joka

-oottaa että liikennevalot vaihtuu ennenku ylittää suojatien, vaikkei autoja ees näy
-syö liian paljon
-ajaa kaikki ihmiset pois luotaan vain siksi, ettei voi hyvin
-neuvoo muita ärsyttävästi
-ei uskalla
-arvostelee muita
-ei muista sovittuja tapaamisia
-oottaa joka aamu herättyään yötä, ettei tarvis olla hereillä

Sen verran voin paljastaa, ettei kukaan koskaan milloinkaan voi

Susta ja musta tulee korkeintaan kiva mieli
Onko tässää järkeää koska sun hymy ärsyttää mua? Aina kun hymyilet, tahtosin upottaa sut laavaan.
Ällöttävä hymyilevä ihminen joka ei tajua että minä en jaksa olla vielä minä. Se olet sinä, sinun hymy on ruma.

En nää sun hymyä

Kun sydämen viereen tulee kolo
joku tekee sinne itselleen kotia

Mulla ei ole sydäntä kuiskata sinne
että MEE POIS
eikä voimia huutaa vaikka sattuu
(en jaksa olla taas vahva)

Kuolen varmasti en pysty hengittään tuun hulluksi ja mua sattuu ihan kamalasti enkä jaksa olla elää en halua puhua ja olo helpottaa niin varmasti koita ite selvitä kuolemanpelossa(/toivossa)

Viekää multa tämä kipu ja tuokaa kaakaota,
peitelkää ja sanokaa että kaikki selviää
Kun en jaksa yksin mutten uskalla pyytää apua
mitä jos sanotaanki että selviä yksin
tai älä selviä - me ei haluta nähä sua enää

Eikä mulla oo ees koiraa

puhun sinulle

sillä Yö hellii ja suutelee kurkunpäätä, on aspiriininne ja kultareunuksenne.

Kirjainteni paikkoja on vaihdettu, muistoja sormeiltu ja kuuloaisti vaihdettu sen yhden kenraalin kanssa joka kärsi tykinlaukaustinnituksesta.
haluaisin upottaa pääni kodinkoneliikkeen mallipesukoneeseen, sillä tänään on määrä tehdä käännöksiä
mutta vaihtoehtoja ei järin löydy:

joko horjahdellen kumarrun puoleesi, ojennan syntiset käteni ja ravistan olkapäistä sinua
tai suljen ovet ja istahdan sisääni, puren raakaa sydänlihasta mustelmille

sillä päivä raiskaa siististi.
aurinko repii tietään läpi utuisen ihon
silpoo harmaat luomet irti ja sylkee paratiisinsa sisään
sitten kuroo umpeen ja jättää vain viisi tikkiä
antaa illan tulla erikeeper mukanaan.

kaiversin sinut kiveeni

Joku kaatoi sulaa rautaa mun keuhkojen päälle noin satayks vuotta sitten. Tai ihan hetki. En halunnutkaan kuolla.

- Sun ääriviivat heikkenee
- Ja kohta sua ei oo enää ollenkaan, mä voisin laittaa sut ikuisuuteen

Joku kastoi mun huulia tulikuumassa suklaassa noin hetki sitten.

-Suutele mun selästä pois koko maailman pahuus
- Mä tapan sut jos et suutele niinkuin nilkat olisivat tulessa ja maa allasi aukeamassa.

Piirtäsinkö sun käteen perhosen?

Kun musta kasvaa iso, aion ottaa tatuoinnin mun käteen
Siihen tulee kaks perhosta, jotka lentää toisiaan kohti
Se ois niinku sinä ja minä, me lennettiin muttei kohdattu
Ei sitä vois sanoa kummankaan virheeksi, se oli meidän yhteinen virhe
(Ajattele, meillä on jotain yhteistä)

Jos oisit tässä, piirtäisin sun kämmenselkään perhosen
Hymy sun huulilla kertois sun tuntevan vaikket näe
Sä tunnet mut paremmin ku kukaan
(Tein väärin kun päästin sut menemään, mutta se on vain mun virheeni)

Me suunniteltiin kaikkea ja susta tuli mun turva, että kun yöllä en saanutkaan unta
ja olin oksennustaudissa ja mua pelotti olla yksin, soitin sulle
(Siks koska lupasit, että saan soittaa sulle koska tahansa)

Ja nyt täytyy kertoa, huudan keuhkojeni pohjasta saakka, ammennan ulos nyt kaiken sen jota en oo sulle koskaan uskaltanu kertoa

1) mä oon oikeasti ihan samanlainen ku kaikki muutkin tytöt
2) sun naurussa on taikavoima, joka saa saa mut sekoittumaan suhun
3) vaikka sanoinki muuta, en koskaan unoha sua

Ja sekin että sanon tämän kaiken vasta nyt johtuu siitä että oon oppinu vasta lentämään
(mun omilla siivillä!)

Ja mä kun toivoin että tämä viikko menis äkkiä. Nyt sen kaks viimistä tuntia kestää koko elämän verran. Kun odotan sun soittoa vaikka tiedän ettet soita. Miksei susta tunnu puolikkaalta ilman mua, mun sekunnit venyy ja hidastuu kun et pitele mua. Tiedäks, sä voisit pysäyttää sen kokonaan. Sitten mä jähmettyisin paikalleni ja alkaisin pikkuhiljaa lohkeilla.
Ajan rapistama musta tulis, aika rapistelis mun kirjeitä jotka sä lähetit. Niissä luki sun lempiväri ja kaks runoa. Mä vastasin sulle, kirjotin monta lasta mä haluaisin ja minkä nimisiä. Ja kirjekuoren sisälle piirsin sydämen.
Et huomannu sitä.
Mä piirsin sulle sydämen kuoren sisään, suljin kuoren ja lähetin etkä sä ees lukenu sitä sydäntä. Jonka sulle piirsin. Se kertoo jo suuresta välinpitämättömyydestä maailmaa ja mua kohtaan.

Sä
et edes
huomannu
pientä sydäntä
jonka piirsin sulle.
Sä olet mulle peilin takana.

huumaa mua

huomenta sigmund
kirjoitin sulle kirjeen heti sen jälkeen, kun aloit tuhista säkkituolissani unisesti.
ajattelin, mitä sanoisin sinulle aamulla, kun en enää tuntisi
olisitko yön aikana haihtunut uneesi, hereillä paljas selkäranka, hereillä pelkkä vihainen aavistus ja osteoporoosia huokuva? sanoisin

huomenta audrey, debbie
huomenta kurt
huomenta marilyn, elvis, james

huomenta greta

huomenta

onko sun resepti muuttunut yöllä? kun susta ei tullutkaan sitä, mitä odotettiin
sä et oo viikkoon päivittäny sun facebook-statusta
oon soittanu sulle kolmesti että käytäksä enää punasta huulipunaa
ja sä nauroit mulle puhelimeen

sun aamunkoitto oli tullutki eilen, sä olit päättäny että nyt susta tulee jotain korvaamatonta
sellasta, että sun kuolemaa murehtis koko maailma
(ja sä vaadit että prinsessa diana oottais sua taivaan porteilla)

paluumuuttaja

Vielä lisää metrejä, polulla on ankara kerros kahlattavaa. Otsatukka muuttuu mustasta valkoisenhuurteiseen.
viima piiskaa kasvoja kuin olisin tehnyt jotain todella anteeksiantamatonta
Korvissa vinkuu, vedän takkia tiukemmin ympärille: tuulen kouralla lentäessä todella tuntuu uhrilta.
maalissa kolautan kantapäät terassiin, lumi valahtaa hupusta laudanrakoon ja jää sinne nukkumaan.

eteisen punasiniruudulliset verhot.

Talossa on viileää, gramofoni rätisee
Meidän pyöreän ruokapöydän ääressä on kaksi tuolia, joiden kellertävänvalkoinen maalipinta on rapissut pois ja jäänyt pinnalle suuriksi, irtonaisiksi huudoiksi.
Pöydällä on kolme jalkaa, yksi ontuu, seinät on peitetty sinisellä sametilla. Hellalla on kirkkaanpunainen kattila, kahvi porisee. Ikkuna on mennyt säpäleiksi eteisessä ja kirsikkapuulattiassa on pari reikää lisää.
Portaista kuuluu ryntäysääniä: villasukkien huohotusta ja kantapäiden jytinää(ajattelen, että tämä rakennus romahtaa vielä joku päivä kun tuulee liikaa)
se olet sinä kultatukka, odottaneen punaposkisena virttynessä villapaidassasi kaappaat keuhkoni syleilyyn, kiedot lämpimät käsivarret ympärille ja kiepautat hiukset oikealle, pussaat niskaa ja sun huulet on kosteat.

1998

Olen asetellut lakanoita kaikkien seinäkellojen päälle,
tarvittaessa katkonut viisarit .
Sinä olet siili ja odotan sinun särkyvän
vaikka sulla on ne piikit

Kun sun pää painuu polviin
ei onnea kai jaeta kaikille
Susta valuu kyyneleitä, kaikkialta
kämmenistä ja selästä
-Sun selässä kuuluis olla siivet
Enkä välitä vaikka sininen lakka lohkeilee mun pohkeesta
Kun sulla on mun maailma jonka taisit luoda
Vaikka olihan se jo ennen sua
Kun kaikki oli vielä harmaata timantinkovaa.

Painan pääni sun polviin myös ja meidän hiukset sekoittuu
ja alkavat aaltoilla mustaruskeana merenä
ja kaikki vesi ja suola mikä meissä aina on muhinut
- annamme sen valua !
Sitten kipristymme toisiimme vielä vähän tiukemmin ja annamme maailman olla:
polvien kastua
hiusmeren vaahdota
ripsien kostua
vuosien kulua

Ja kun olet kaikkesi vuotanut ulos
käärin sinut siniseen Nalle Puh- pyyhkeeseen ja suojelen
ja olen kivinen muuri, soturi sinulle, suojelen.

Kerro indefiniittipronomeina minulle sinun elämäntarinasi, ettei minun tarvitse enää kuvitella kaiken tapahtuvan sellaisten ihmisten maailmassa, jossa:

kaulahuivit on vaaleanpunaruudullisia ja burberryn, käsilaukku ainakin prada ja legginsit ginasta kiiltävää kangasta, hiukset kuten kuuluukin ja meikki kohdillaan, maybelline
vaikka itse olen täynnä puolukoita ja tein aamulla viittä eri kahvia enkä juonut yhtään niistä sillä arvostan glamourista
ja koska olen anybody anytime somewhere no one please, tee minusta hedelmämix ja verismoothie äläkä vain läikytä nilkkureilleni (mokkanahkaa) enkä tykkää niistä ihmisistä koska jotenkin heillä ei ole mitään ja jäljellä silti kaikki
koska huoneessa on sopivasti pinkkiä ja glitteriä ja vaaleanpunaista ja suloista ja poikaystävä joka on oikeesti not ja any, ei every niinkuin voisi ja kaikkien sanojen pitää kuulostaa hienoilta ja kiekaista vähän ja olla sopivasti pitschi niinkuin ne sanoo ja katsoa mtv:tä ja tanssia vähän, ja kun oikein harmittaa niin romahtaa sänkyyn, poikaystävä tuo sitten lämmintä kaakaota ja suklaapiirakan 
ja kun ei kukaan ole oikeasti sellainen vaan ihan niinkuin muutkinja kun et ole everything, en ehkä tarvitse sinua korkeintaan pitämään imagoa yllä sillä minulla todellakin on sellainenolen pinkkiä ja kynsiä, pitkiä kynsiä ja minulla on poikaystävä joka tuo vain teetä ei kaakaota kun minä olen oikeasti vain ihminen ja myös minä lihon
minua ei jaksa suututtaa muut kaltaiseni koska me ollaan liitto
me ei olla koskaan yksin koska meillä on toisemme ja me ollaan aina vaan kännykkäsoiton päässä aina tavoitettavissa kunhan kaikki muistaa pitää äänet päällä
jos vaikka tulee joku hätä eikä ole sänkyä mihin kaatua

Vihreä, ei vaan metsän väri

Kun et tajunnut Kun sanon sulle itkunsekasella
että mulle pitää soittaa äänellä että älä mee pois
silloinkun arvaat mun kirjaimista etten hymyile miltä susta tuntuu ? -Ollaanko me aamuja Tuntuuko se siltä, että väkisin
-Joo ollaan raahaat mua pulkalla perässä
-Ootko sinä mun joka aamu (vaikka on kesä)?
-Nyt et hymyile mitä mun pitää
tehdä
-Kato ku lennän


Me taidetaan olla maailman eniten suluissa tai huutomerkkien alla kiljuvina, maailman eniten jotenkin sekalaiset. Mua hymyilytti ajatus jostain tulevaisuudesta, talosta jonka katosta
roikkuu satuja !

- Mutta nyt tahdon sanoa suoraan! että olet minun mio poikani mio
- tykkään sun tavasta nauraa hallitsemattomasti
- haluaisin olla noita ja halata sun keuhkoja


Hikisinä metsäpolulla huomattiin istuneemme siinä ainakin kaksi tuntia, mikä on liikaa jos meinaa olla tänä vuonna seitsemäntoista.
Painoit kädelläsi kämmentäni kiveä vasten, jolla me istuttin, ja ajattelin, miten se kaikki viileys ja kesäaamukaste hiljaa kuivui vasten minua ja muuttui suloiseksi lämmöksi, siirtyi käsivartta pitkin.
Aurinko alkoi nousta, se minuun sun hiusten läpi säteili
ja kuu pimeni, tähdet hyräili hiljaa
ja aurinko -
kosteiden koivujen takaa jostain riisuutui sinisestä hupustaan.
Silloin katsoit silmiin.

perustun sinuun, tositarina

Koetan raaputtaa kovettunutta sydäntä yöpöydältä, olen jättänyt sen siihen puoliunessa kesken kauniiden ja rohkeiden liveperformanssin; sinä istut mun sängyllä punaiseen lakanaan kietoutuneena iho läpikuultavana ja nilkat yhä sokerilla suudelmista . olet sähköisku kylpyammeessa;
Sun edessä olen Titanicin miehistön viimeiset kahdeksan minuuttia, kierrän sun kultaista tukkaa nimettömäni ympärille, pelossa meillä on salainen sidos ja kipakka hammasote ja sääennusteessa paljon korkeapainetta etelässä. Uponneena, hiekan puristavassa otteessa me ollaan ne, ketkä kasvattaa kidukset ja kylvää turkoosin valtakunnan jonkun aarrearkun ympärille -

tornadoon ja hurrikaaniin me otetaan teltta mukaan ja ehkä vähän kaakaota.
-
sinä ja minä samettihousuissa
istutaan kuin buddhapatsaat kirkon lattialla hiljaisuudessa.
paperi alkaa rapista ja
kaivat jotain taskusta.
seinät kolisee ikäväänsä, katto yhä kiljuu ikivanhoja kuiskauksiaan
alttarilla epätoivoa ja harmaita lopullisia unia, tsunameja, röyhelörakkautta ja metalliarkkuja - ruusuja kuitenkin joka tapauksessa aina !

ja sinä katsot eteenpäin paperisi hyvin, hyvin täynnä uskallusta
ja sun sydän on siinä valkoinen ja mieli täynnä kinuskia.

Aikaisin löytyy onnea

Ammennan sinun hymystäsi itselleni aamuikävän.
                   En voi lakata katsomasta käsiäsi,
                   kämmentesi kuivaa ihoa.

Keitän vahvaa kahvia, siitä josta pidät.
Vaaleanvihreästä kupista
                   se on lempikuppini.

Minun mustat hiukseni leijuvat ympärilläsi kuin sädekehä
  olen sinun enkeli ja sinä minun hymy aamulla

Minun sydän sinun taskussa - sinne se kuuluu
Sydän sinun taskussa

Joka on pohjaton

ropise mulle tähän näin

siinä liikennevaloissa seistessäni tajusin, että näillä kaikilla tyypeillä oli eriväriset pipot ja niiden alla ainutlaatuiset hiuslaadut, niiden alla sosiaalisesti rajoittunutta hilsettä ja niiden alla migreenistä tai odotuksesta sykkivä sydänpää.

14:58
annoin hymyn kareilla sun satamassa ja pilvien olla sittenkin kissoja eikä taikurin kaniineja
mietin miten afrikka kurkottaa etelä-euroopan nilkoille ja singaporelaiset keittää sulle hernekeittoa ilman palkokasveja.

kännykkä soi takintaskussa, sininen neutraloi vaaleanpunaisen. sitä esiin kaivaessani kavahdin kynsiäni, joiden päältä lakka oli ikävästi rapissut juuri ja juuri paljastaen liuskoittuvan ja hauraan kynnen kellertävänä kuin
-itsetuntoni kolisi kumisaappaisiin
ja painoin: hylkää puhelu : katsoin aurinkoon, keltainen neutraloi näköaistin, tahdoin olla sikiö ja kellua radioaalloilla.
14:59

vähän myöhemmin soitin sulle takaisin ja päätin olla nauramatta,
tahdoin antaa sun välillä olla se jonka muovikelmu sulaa ja lopulta rypistyy.

Kirje sinulle, Ihaa

korvanlehdellä perhonen
tuikkaa kohtalon korvakäytävään
enkä enää ikinä havahdu muualta
kuin lastenhuoneen harmaalta nahkasohvalta

sen tajutessani suljen silmät ja lopetan kaiken.


Minun on kai pakko siivilöidä helmet sormenpäistäsi, tipautella vartalolle vain hiljakseltaan.
Olet minun tanssiaskeleet ympäri olohuoneen pöydän,
Hillopurkin ruudullinen kangaskansi
Olet minun vesisaavi, nenä, pakkanen ja valkoinen pommi
ja


siinä vaiheessa, kun tuon kynsilakan sivellin tanssi kosteantahmeaa tanssiaan alavatsallani, nuo punaiset, kiiltävät jäljet alkoivat tuntua merkillisen tutuilta vaikka läpeensä traumatisoituneena
ja mätänä menneistä pelkäsinkin jatkuvasti asetonia.

trapetsitaiteilijasirkusfiilinki, vuodenajat

Minulla on kiviä taskuissa
taskuissa joita on ainakin kuus plus etutaskut

kivet ovat meren kuluttamat, ja mun leijonharja violetti

sinipunavihervioletti leijonanharja takkuinen melkein niiden värinen, ehkei, uskoisin.

mutta kun meri on turkoosi Karibialla on vaikeaa nukkua hopeaa luomien alla

ja taskuja mulla on ainakin kuusi. Tänään. Eilen. Ylihuomenna.

Kivet ovat muistoja, sinusta, minusta, matkoista

Kuljimme sumuisen niityn läpi aamuun
jossa sinun silmäsi loistivat (rakkaudesta?)

haluan huomisesta erilaisen kuin ennen !

kissa vei kielen !

Uskon sinua yhtä paljon kuin ala-asteella uskottiin tekstiviesteihin
joissa luvattiin, että jos lähetät tämän kahdelletoista, ihastuksesi suutelee sinua huomenna.

Jokainen sanasi on kuin tuulen henkäys, tunnen sen mutta en enää huomioi.

Meteli kietoutuu kaikkialle tuskanrautaisena rihmana. Osaan tarttua yhteen melodiaan muutamaksi sekunniksi kerrallaan, se iskee rintaan ja herättää odotuksen. En kuitenkaan tiedä, aiheuttaako se sittenkin sitä päänsärkyä.
Käännyn ympäri ja näen peilikuvani. Virttynyt harmaa pusero, rasvaiset hiukset ja tahraiset kasvot.
Väännän kasvoilleni hymyn, se on leveämpi kuin koskaan. Tältäkö näytän hymyillessäni?Silitän poskeani ja uskon, että minä olen minä.
Tahdon ryömiä taivaan siipien alle, lakata odottamasta ja alkaa elää.

Lauantai 20:89

Kanelituoksukynttilät kerrostaloasuntoni eteisen nurkassa hymyilivät minulle rakastavasti violeteissa kipoissaan . Kaikki oli mennyt niin nopeasti ohitse. Kuin päälleni olisi kaadettu kuusitoista litraa elämää: yritin kovasti saada edes osan kiinni mutta sormieni läpi valui kaikki.

Ovikello huusi apua, huusi huutamistaan ja hätäännyin sen puolesta: kuka kiusaa puolustuskyvytöntä?
Riensin oven luo, kevein askelin ettei tunkeilija huomaisi. Kyykistyin katsomaan lattianraosta kuka rohkeni häiritä minua ja kynttilöiden lempeää hymyä. Hymyä, joka omistettiin vain minulle. Suloiset hymykuopat piparikulhon pohjalla kurkottelivat minua kohden.
Näin vain siniset villasukat, kuka hullu kävelee talvella ilman kenkiä, hymyilin sisäänpäin, itselleni, kieleni alle takertui hymy jonka yritin piilottaa syvemmälle, mahanpohjaan.

Liu'utin itseäni ovea vasten kurkistusreiälle, jonka rotat olivat siihen ehkä aiemmin rakentaneet. Reikä oli ikään kuin sydämenmuotoinen ja näytti minulle suukotellun palan vasenta olkapäätäsi.
Aloit sihistä ja hyristä minulle. Painauduin selkä ovea vasten ja kuuntelin pikkiriikkistä värinää, minkä sait aikaan.
Minussa ja maailmassa, oven läpi, käytävässä, asunnossa.
Sinäkin olit selkä ovea vasten rappukäytävässä - tunsin sen. Aloit naputtaa villasukkakantapäälläsi oveen vaaleanpunaisen pantterin rytmiä. Sain rytmistä heti kiinni ja painauduin huoneeni sisäpuolella ovea vasten hieman tiukemmin, aloin rummuttaa oveeni sormilla tahdissa, melkein säikähdin sen kumisevaa ääntä.
Hyrinäsi voimistui
alkoi saada melodiaa
ja yhtäkkiä joku otti läpileikkauksen ja ikuisti meidät laulamassa ääneen tuota viekasta, hiiviskelevää melodiaa, vangitsi meidän tyytyväiset hymymme jotka ulottuivat oven lävitse toistemme huulille saakka.
Kaikki oli sinistä, paitsi ovi joka oli ruskeaa vaneria ( ja silmät, jotka olivat ovelaa suklaata), emmekä myöskään laske tähän vaaleanpunaista pantteria.

Mutta villasukkasi olivat, ja kaiken kukkuraksi
olin keittänyt lakritsiteetä.

Kuolleet heinäsirkat

Viima sirisee korvanjuuressa.

voikukat nuolevat syvemmältä korvakäytävää,
puuveitsillään viiltävät tärykalvon auki.
isken itseäni vastakarvaan, lumi on haudannut alleen kaikkien ihmisten hymynkareet,
mutta kaikkien ripsillä viipyilevät valkoiset sydäntalven lapset
vähän väliä hätäisesti poskille sulaen.

sinä seisot pysäkillä punaisensykkivänä sokerisydämenä. sinuun sukellan.

survo.

Miksi kaiken on oltava niin helvetin sievää
ja vaikka
kylpyvesi absinttia, kuolleita soluja
mun hiusten seassa
ja
viemärirotanverta
mun hääkakussa
isket, isket lujempaa
mutta vilkaise ensin mun kasvoja
hirttosolmu hirttosolmu nilkoissa
kuin kebabliha vartaassa olen tässä sinulle vankina .

Tähtiinkö se totuus on kirjoitettu? Että me ei tehdä virheitä.Miltä tuntuis vetää tekohymy pois kasvoilta, kääntää selkä arvon herra Mahtavalle Herralle kesken puheen, joka käsittelee piikatytön rintojen kasvua.
Mitäpä jos ottaisin tämän niin hienon puvun pois, vaihtaisin tiukat sukkahousut löysiin collegehousuihin. En ajelisi kainaloitani. En meikkaisi. En pesisi hiuksiani.
Minusta se tuntuisi hyvältä.

Paremmalta tuntuisi, jos kantaisit minut portaat ylös ja veisit sänkyyn. Avaisit yöpöydän Hello Kitty-lampun, peittelisit punaiseen untuvaan ja istuisit viereen. Näyttäisit arpesi, kertoisit niiden tarinat. Minä kuuntelisin hiljaa ja ymmärtäisin.
Lupaan.

...silti onnellinen ?

kun näin sinut, "it was just one look"
ensimmäisen kerran kun tapasin sinut, oh what a night
puhuimme paljon, symmetry
olin varma kaikesta, we've got everything
kun kosketit, teit meistä kauniin
pyysin: stay
aikuistuin nopeammin kuin olisi pitänyt, lapsuus loppui
puhuimme lisää, future planes
olin onnellisin kaikista, onnellinen nainen
you're life, near to you, every you every me, thorn in my side
kaikkea suloista ja ihanaa, pelkkää onnea
                        mutta ei sydän osannut väistää
sanoit että minulle mikään ei riitä
varoitus: älkää kukaan ottako riskiä ja ihastuko, saati rakastuko minuun (en osaa elää)
halusin jonkun joka olisi enemmän bad boy, nyt huutelen pimeään
ja odotan melko varmasti sata vuotta, sitähän toivoit
 olen varma että etsit naisen toiselta planeetalta, like the angel
opin silti että it always rains on a picnic ja lopulta olemme kuitenkin yksin, tiedäthän sen ?
            what i miss about you ?
ikävöin kaikkea ja haikeus kuuluu asiaan, sainhan mitä halusin

kirjoittaja, did you edit the sad parts ?
 - yritin

talletan kyyneleeni punaiseen rasiaan

tartut minua jaloista, upotat hattaramereen
haukon henkeäni, niin makeaa, tukehdun

raahaat minut siivistäni taivaaseen, tartun käsilläni kaikkeen mihin vain pystyn
kiviä, katuja, teitä tarttuu mukaani
emme silti pysähdy, olet liian voimakas
päättäväinen
en aikonut lentää, en enää koskaan mutta sinä tahdoit niin
veit minut rannalle, suutelit ja nappasit paitani alta siivistä kiinni, puristit niistä kaikin voimin
minä hyväuskoisena ajattelin sinun haluavan vain hellyyttä, halusitkin kaiken
sinulle ei riittänyt hymy, ei  kaksi hymyä, tahdoit myös kyyneleet
kyyneleitäni en jaa, ne ovat minä - minun

äiti opetti, ettei itseään pidä antaa
itsestään ei pidä antaa liikaa
  enkä minä anna

taivasta tavoittelemme, sinä pakotat onnellisen hymyn huulillesi, minä vastahakoisena raahaudun perässä

TÄMÄ ON SINUN TAIVAASI.

NAUTITKO ?